Kuukausi: toukokuu 2015
Luteiden hävittämiseen tarvitaan asiantuntijoita
Luteita on löydetty useista asuintaloista Paraisilla viime vuoden aikana. Ötököistä eroon pääsemiseksi täytyy kääntyä asiantuntija-avun puoleen. Viime syksystä lähtien Paraisten terveystarkastajat ovat saaneet useita puheluja asukkailta, joita on koetellut luteiden ilmaantuminen asuntoon. Joulun aikaan ja
Konsertti veteraanien kunniaksi
Tänä vuonna kaatuneiden muistopäivää kunnioitetaan runollisella konsertilla Paraisten kirkossa. Kaksikielinen konsertti on kiitos kaikista niistä uhrauksista, joita isänmaan hyväksi tehtiin. Sunnuntaina 17. toukokuuta kello 17 Turunmaan ruotsalainen seurakunta järjestää Paraisten kirkossa konsertin, jossa esiintyy Paraisten
Koivuhaan ykköset muuttivat uusiin tiloihin
Koulun lisärakennus vihitään käyttöön syksyllä. Koivuhaan alakoulun ykkösluokilla on ollut tällä viikolla hieman poikkeuksellinen kouluviikko. Ykköset ovat muuttaneet uusiin luokkahuoneisiinsa koulun uuteen lisärakennukseen. Tähän niin sanottuun D-siipeen tulee koulun alkuopetus; esiopetus, kolme ykkösluokkaa ja
Valtuusto teki vaikean koulupäätöksen
Vånon ja Skräbbölen alakoulut yhdistetään. Sunnanbergin koulu saa jatkaa. Kustannuksiin otetaan kantaa myöhemmin. Kaupunginvaltuusto päätti tiistaisessa kokouksessaan yhdistää Skräbbölen ja Vånon koulut ja säilyttää Sunnanbergin koulun. Mutta ennen kuin näin pitkälle lopulta päästiin, kuultiin ehdotus