Kolumnit

Kesämietteitä

4.6.15 PK 0

Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä että kesä olisi lopultakin tulossa. Meillähän ei ollut kunnon talvea vaan sen sijaan pitkä, kylmä ja harmaa kevät. Erityisesti aamut ovat olleet kylmiä. Sadetta on saatu yllin kyllin ja se on

xUutiset

PK:lla on uusi toimittaja

Perjantaina 37 vuotta täyttävä Mikael Heinrichs on aloittanut työnsä PK:n toimittajana. Hän on alun perin paraislainen, mutta on viime vuosina työskennellyt toimituspäällikkönä kaksikielisessä Hangonlehdessä ja sitä ennen mm. Ilmoituslehdessä. Koulutukseltaan hän on restonomi. Perheeseen kuuluvat

Urheilu

PIF-keskus sai vihreää valoa yhdistyskokoukselta

3.6.15 PK 0

Urheiluhallitilojen tarve Paraisilla on suuri. Suurin osa Piffenin jaostoista, jotka käyttävät PUNT:ia ja Sarlinin koulun jumppasalia tarvitsee enemmän harjoitusaikoja. Myös muut seurat ja lajit kilpailevat tiloista. Siksi Piffen on muutaman kerran ollut aikeissa rakentaa uuden

Kulttuuri

Johan Ludvig ja Fredrika ovat ikuistettuja

3.6.15 Marina Saanila 0

Muutaman tunnin myöhästyminen ei paljoa haittaa kun teosta on ehditty odottamaan jo lähes kaksi ja puoli vuotta. Taideteos Sydämen tarina saapui tiistaina Paraisille ja se paljastetaan juhlallisin menoin lauantaina.       Taidealan opiskelija Armi

Liza-Elmina Arvidsson ja Emma Vahtola
Kulttuuri

Jännitys tiivistyy MGP-finaalin lähestyessä

2.6.15 Marina Saanila 0

   Tämän vuoden Melodi Grand Prix –kilpailun kymmenestä finalistista kaksi tulee Paraisilta.   Toimitukseen astelee kaksi erittäin iloista tyttöä. 10-vuotias Emma Vahtola ja 9-vuotias Liza-Elmina Arvidsson ovat kumpikin tämän vuoden MGP-finalisteja. Haastattelua seuraavana päivänä tytöt

1 2 3