xUutiset

”Voiko tähän taloon olla rakastumatta?”

13.11.15 Mikael Heinrichs 0

Viime vuonna 60-vuotisjuhliaan viettänyt talo on tuttu monelle paraislaiselle. Useimmiten juhannussalko koristaa pihapiiriä. Nuorisoseurojentaloja käsittelevässä sarjassamme on nyt Mälö bygdegårdin, eli tuttavallisemmin ”bygdiksen” vuoro. Talo vietti viime vuonna 60-vuotisjuhliaan ja on vuosien varrella ollut erinäisten

Kolumnit

Eikö kantti riitä?

12.11.15 Mikael Heinrichs 0

Onko tosiaan niin, ettei kukaan muu ole riittävän hullu lähteäkseen toteuttamaan tällaista? Viidentoista vuoden ajan Riddo Ridberg taustajoukkoineen on (ainakin yrittänyt) pitää jonkinlaisia ohjaksia käsissään Paraisten kaupungin nuorisoshown osalta. Kaksikielinen, genrerajat ylittävä suurhanke on samalla

Kulttuuri

Kahdeksas kerta toden sanoo

12.11.15 Mikael Heinrichs 0

Kuusitoista vuotta, kaksi kieltä ja satoja osallistujia. Kaikki alkoi käytännössä nuorisomusikaali Zlump!in myötä jo vuonna 1996, mutta ensimmäinen nuorisoshow näki päivänvalon vuonna 2000.

Urheilu

Ensimmäiset harjoitukset jo joulukuussa

11.11.15 Mikael Heinrichs 0

Pitkäaikainen hallipula Paraisilla helpottaa vihdoinkin. Tiistaina Optimakersin entiset teollisuushallit siirtyivät virallisesti Kiinteistö Oy PIF-centerin omistukseen ja käytännön työt toiminnan aloittamiseksi saadaan aloitettua. Kiinteistöyhtiö on ostanut kaksi, yhteensä 4 200 kerrosneliön kokoista hallia Optimakersion konkurssipesältä 440 000 euron hintaan.

Kulttuuri

Nimipäivien jäähyväiskiertue käväisee Paraisilla

10.11.15 Mikael Heinrichs 0

Suomen tämän vuoden Euroviisuedustajana kappaleella “Aina mun pitää” parhaiten tunnetuksi tullut punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee vuoden lopulla jäähyväiskiertueelle. Yhtyeen keulahahmo Pertti Kurikka on jo aikaisemmin ilmoittanut jättävänsä musiikkibisneksen täyttäessään 60 vuotta. Vuonna 2009 perustettu

1 2 3 4