Arkipelag esittää Joulupukin ja noitarummun

Tässä osa pääroolien esittäjistä. Kuva: Mikael Heinrichs
Ensi tiistaina Musiikkiopisto Arkipelagin suursatsaus Joulupukki ja noitarumpu saa ensi-iltansa Puntin kulttuurisalissa.
Jo kättelyssä käy ilmi että tässä on kyse jostakin tavallisesta poikkeavasta jutusta. Kun tanssiopettaja Solveig Ekholm kertoo esityksiin osallistuvan noin 200–250 Arkipelagin oppilasta Paraisilta, Nauvosta ja Kaarinasta, leuka melkein loksahtaa paikoiltaan. Yksittäiseen esitykseen osallistuu noin 150 tanssijaa, näyttelijää ja muusikkoa. Ensi-ilta on vuorossa tiistaina 17. tammikuuta ja näytöksiä on luvassa vielä keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina (kaksin kappalein).
– Päärooleja varten pidimme itse asiassa jopa koe-esiintymisi, kun halukkaita oli monta ja halusimme täyttää roolit oikeudenmukaisella tavalla. Lähes kaikkiin rooleihin on ainakin kaksi näyttelijää, joten näyttelijät vaihtuvat eri esitysten välillä, Ekholm kertoo.
Harjoitukset alkoivat jo sykyllä eri tanssiryhmissä. Puherooleja on sen sijaan harjoiteltu ahkerasti joulukuun puolesta välistä lähtien.
– Esityksen olisi tarkoitus kestää noin kaksi tuntia taukoineen, mutta tällä hetkellä kestoa on vielä hieman liikaa, joten harjoituksissa pitää saada lisää suoritusnopeutta, Ekholm sanoo.
Harjoituksia seuratessa huomaa, että nuoret todellakin nauttivat rooleihin eläytymistä. Naurua piisaa ja näyttelijät taputtavat toistensa suorituksille ja improvisaatiokyvylle. Tällä viikolla harjoituksia on jo pidetty varsinaisella pelipaikalla ja päivistä tulee pitkiä: usein neljästä iltayhdeksään.
Miksi valitsitte juuri tämän Mauri Kunnaksen tarinan?
– Osittain se johtuu myös Suomen 100-vuotisjuhlavuodesta, sillä halusimme suomalaisen tarinan joka sopi meille. Vanhempi tyttäreni Nadja, joka toimii myös Arkipelagin opettajana on jo pitkään halunnut toteuttaa tämän näytelmän. Nyt hän ei tosin itse päässyt esiintymään siinä, Solveig Ekholm sanoo.
Joulupukki ja noitarumpu nähdään siis yhteensä viidesti. Kyseessä on todellinen koko perheen näytelmä, joka sopii niin nuorelle kuin hieman vanhemmallekin yleisölle.
– Tämä on hyvä tarina joka tietenkin olisi sopinut esitettäväksi myös ennen joulua, mutta nyt jatkamme hieman joulunviettoa.
Luvassa on mahtipontisia, isoja ryhmätanssinumeroita ja tähtiä, poroja sekä revontulia. Unohtamatta tietenkään tonttuja.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi