xUutiset

Vanhalla Malmilla on jälleen myös kesähuutokauppa

Huutokauppaan sopivia tavaroita otetaan nyt vastaan. Vanhan Malmin säätiö järjestää tänä kesänä 11. heinäkuuta Vanha Malmi kutsuu -tapahtuman yhteydessä kesähuutokaupan. Ennenhän Walter Johanssonin kesähuutokauppa oli perinne, johon tuli väkeä kauempaakin. – Astun isoihin saappaisiin, toteaa ensi

xUutiset

Kierrätys on tätä päivää

Norrbyn teollisuusalueella sijaitsevassa Paraisten kierrätyskeskuksessa on tällä hetkellä sesonkiaika. Heinäkuun tempauksella halutaan vauhdittaa kiertokulkua. Ovi käy tiuhaan kierrätyskeskus Ekomarketin pihassa Norrbyn Vuoritiellä. Tähän aikaan vuodesta asiakkaita riittää. Kierrätyskeskus vastaanottaa kaikenlaisia lahjoituksia kodin tarpeistoon liittyen, kalusteista

xUutiset

Työttömyys laski Paraisilla

Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen työllisyyskatsauksen mukaan Paraisten työttömien lukumäärä on toukokuun aikana laskenut 22 henkilöllä. Työttömiä työnhakijoita oli toukokuun lopulla 492. Näin ollen työttömyysaste on 7,0 prosenttia. Tämä on maakunnan kolmanneksi alhaisin lukema, sillä

Kulttuuri

Museon kesänäyttely kertoo Seurojentalon historiaa

Suuri osa kuvista ja teksteistä on paraislaisten omia muistoja vuosikymmenien varrelta. Paraisten kotiseutumuseon kesän erikoisnäyttely on muistojen matka vuosikymmenten taa. Se alkaa vuodesta 1924 ja päättyy 2013. Näyttely kertoo valokuvin ja kertomusten avulla Seurojentalosta, jonka

Kulttuuri

Kaikki ei välttämättä ole entisellään

Teaterboulage esittää tänä kesänä koko perheen näytelmän Loranga, Masarin & Dartanjang. Luvassa on todella energinen ja mukaansatempaava esitys. Ensi keskiviikkona ensi-iltansa saava esitys perustuu ruotsalaisen lastenkirjailijan Barbro Lindgrenin tuotantoon ja kertoo hieman erilaisesta perheestä. Käsikirjoituksen

xUutiset

Tilinpäätös keräsi kiitosta

Tiistain valtuuston kokouksessa kaupungin viime vuoden tilinpäätöstä ylistettiin lähes maasta taivaisiin. Huolenaiheitakin löytyi, sillä kaupungin henkilöstön hyvinvointi antoi aihetta keskusteluun. Tiistain valtuuston kokous aloitettiin kiittämällä vahtimestarin ja huoltomiehen tehtäviä hoitavaa Kenneth Höglundia, joka jää eläkkeelle

Urheilu

Piffenille ja Erikssonille tunnustusta

Viime keskiviikkona Vantaalla pelatun Suomen ja Saksan välisen EM-karsintaottelun alla käsipalloliitto julkisti SM-sarjojen päättyneen kauden palkitut, parhaat tuomarit sekä kolmen muun palkinnon saajat. Piffenin käsipallojaoston puheenjohtaja Jan ”Bambu” Eriksson palkittiin vuoden seurajohtajana. Perusteluna todettiin Piffenin

Kolumnit

”Näin on ollut tapana tehdä”

Paluu omaan kotikaupunkiin lähes viidentoista muualla vietetyn vuoden jälkeen tuntuu oikein mukavalta. Toisaalta se antaa myös aihetta pienoiselle identiteettikriisille, sillä ympyrät ja ihmiset ovat suureksi osaksi tuttuja, mutta kuitenkin täysin erilaisia. Aivan kuten paluumuuttaja itsekin.

1 86 87 88 89