xUutiset

Remontoitu kirjasto avataan ensi maanantaina

6.8.15 PK 0

Kirjastoremonttia on voinut seurata instagramin kautta koko kesän ajan. Paraisten kirjasto suljettiin 22. kesäkuuta lattiaremontin vuoksi. Nyt remontti alkaa olla loppusuoralla ja kirjaston henkilökunta täyttää hyllyjä. Kirjoja säilytettiin remontin ajan kaupungintalon kolmannen kerroksen valtuustosalissa, mikä

xUutiset

Laivaristeily oli monelle Koivisto-juhlien huipennus

30.7.15 PK 0

  Sunnuntain pääjuhlaan osallistui lähes 400 koivistolaista ja heidän jälkeläisiään. Parainen isännöi viikonloppuna Koivisto-juhlia, jotka järjestettiin nyt 67. kerran. Noin 70 talkoolaista Turun seudun koivistolaisten puheenjohtaja Matti Agge primus motorina huolehti siitä että  entiset koivistolaiset

xUutiset

Satamatorilta voi hankkia illallisaineet ja paljon muuta

23.7.15 PK 0

Viime torstaina sade ja ukkonen karkottivat asiakkaita. Onko tänään parempi onni sään kanssa? – Joku on jo tokaissut että satamatori tulisi järjestää jonakin muuna päivänä jos torstaisin aina sataa, naurahtaa satamatorin emäntä Tuula Jahnsson. Kesäkuussa toimintansa

xUutiset

Leirimeininkiä ja isoillekin ajatuksille tilaa

Koupon leirikeskuksen uudella puolella oli viime viikolla käynnissä Länsi-Turunmaan suomalaisen seurakunnan kesän ensimmäinen rippileiri. Toinen on vuorossa elokuun alussa. Leiriryhmät ovat suurin piirtein samankokoisia, ensimmäisellä leirillä oli mukana 32 oppilasta, kahdeksan isosta ja kolme opettajaa.

Kulttuuri

Lähimusiikki kunniaan tämän vuoden Parfestissa

Toinen kerta toden sanoo, ainakin Parfest-tapahtuman suhteen. Ensimmäistä kertaa vuonna 2013 järjestetetty Kauppiaskadun minifestivaali saa jatkoa ylitettyään silloin odotukset keräten paikalle lähes 1 000 kuulijaa. Toivelistalla on vähintään saman verran yleisöä, sillä lippuja tapahtumaan on myynnissä

xUutiset

Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan

Kolmisenkymmentä leiriläistä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta viettävät koko tämän viikon Pjukalassa. Siellä on käynnissä Pohjoismainen Kotiteollisuusleiri 2015. Entisen kansanopiston, nykyisin Axxellin toimipisteen, käytävillä kaikuu ruotsin, norjan ja suomensekainen puhe. Tässä ollaan päästy pohjoismaisen yhteistyön ytimeen.

Kulttuuri

Sisaruksia ja olympiakävijöitä Vanhalla Malmilla

Onnistunut teatteriprojekti saa jatkoa lauantaina, mutta huutokauppa jouduttiin perumaan. Lauantain Vanha Malmi kutsuu -tapahtuman yhteydessä kaksi Henrik Grönroosin kynästä syntynyttä lyhytnäytelmää saavat ensi-iltansa. Kumpikin näytelmä esitetään päivän aikana kolmasti kello 10 ja 12.30 välillä. Esitykset kestävät

xUutiset

Koivisto juhlii kuun lopussa Paraisilla

Heinäkuun lopulla Paraisilla vietetään Koivistolta sodan jälkeen evakkoon joutuneiden karjalaisten perinteistä yhteistä tapahtumaa, eli Koivisto-juhlia. Parainen valikoitui pitopaikaksi pitkälti Matti Aggen ansiosta, sillä Turun ympäristön koivistolaisten yhdistyksen puheenjohtaja avasi keskustelun kaupungin suuntaan jo hyvissä ajoin.

xUutiset

Kalkutta oli unohtumaton kokemus

Paraislainen Julia Rask on viettänyt viimeiset viisi viikkoa Intiassa vapaaehtoistyöntekijänä. Toukokuun loppupuolelta lähtien on ollut mahdollista seurata Paraisilta kotoisin olevan lääkäriopiskelija Julia Raskin edesottamuksia vapaaehtoistyöntekijänä Kalkutassa (Kolkata) Intian itäpuolella. Hän on parhaaseen PK-tyyliin pitänyt kaksikielistä

xUutiset

Erään aikakauden loppu

Viiimeinen pieni päivittäistavarakauppa Paraisten keskustan alueella on kaikessa hiljaisuudessa sulkenut ovensa lopullisesti. Viime viikon PK:ssa oli pieni kiitosilmoitus joka saattoi mennä monelta ohi. Siinä kauppias Sol-Britt Wikström kiitti kaikkia asiakkaitaan 37-vuotisen uransa ajalta. Tämä ura

1 90 91 92 93 94 105