Helenius mukana pokkaamassa Venla-palkintoa

Anders Helenius oli mukana Teaterboulagetin kesäteatterissa Loranga, Masarin & Dartanjang kesällä 2015. Arkistokuva.
Viime perjantaina palkittiin vuoden 2016 parhaat televisio-ohjelmat ja niiden tekijät.
Komedia- ja sketsiohjelmien Kultaisen Venlan sai ajankohtaissatiiriohjelma Noin viikon uutiset, jonka käsikirjoittajiin ja taustoittajiin kuuluu paraislainen Anders Helenius.
– Jatkan Noin viikon uutisten kirjoittamista ja kauden ensimmäinen lähetys on 26. tammikuuta. Kausi jatkuu 13. huhtikuuta asti. Sen jälkeen vuorossa on mahdollisesti muita freelancer-kirjoitusporjekteja kesään saakka ja sitten on stand up-esiintymisiä eri puolilla maata, kertoo Anders Helenius.
Koska näemme sinun esiintyvän Paraisilla seuraavan kerran?
– Paraisilla stand up-esiintyminen on varmuudella joskus heinäkuun lopulla, mutta jotain voi tulla sitä ennenkin.
– Humorlandskampen järjestetään Turun ruotsalaisessa teatterissa 30. maaliskuuta ja lisäkseni siinä ovat mukana André Wickström, Nour el Refai, Thomas Järvheden ja Stan Saanila.
Yle kulttuurin tuottama Noin viikon uutiset nähdään TV2:lla torstaisin kello 21. Uutiset lukee Jukka Lindström.
Leena Lehtonen
040 563 8717/leena.lehtonen@aumedia.fi