Hiihtojaosto vietti kauden päättäjäisiä

PAlkittuja. Vasemmalta N14-viestijoukkueen Andréa Nyberg, Jenna Ylönen ja Emilia Johansson, Matilda Åberg, Malin Johansson, Niklas Wihlman, Petri Ylönen sekä Niklas Westerlund. Anni Lindroos ja Jesper Lietzén olivat estyneitä osallistumasta. Kuva: Mikael Heinrichs

Hiihtojaosto vietti torstaina päättäjäisiä Malms skolanissa ja merkkautti samalla ennätysmäärän uusia seuran merkkipaaluja.

Kauden mittaan on tehty useita seuraennätyksiä, kuten valmennusvastaava Niklas Westerlund omassa puheenvuorossaan totesi. Seura ei ole koskaan aikaisemmin järjestänyt yhtä monta johdettua harjoitusvuoroa, hiihtokoulussa ja nuorempien juniorien tiistain harjoituksissa oli ennätysmäärä osallistujia, Hopeasompa-kilpailuissa oli ennätysmäärä osallistujia ja seura saavutti myös parhaan ranking-sijoituksensa kisoista ja Paraisilla helmikuussa järjestetyistä FSS-mestaruuskilpailuista saaliina oli ennätysmäärä mitaleita (12-12-8, yhteensä 32).

– Lisäksi meillä oli seuran mestaruuskilpailuissa ennätysmäärä lähtijöitä, peräti 77 kappaletta, Westerlund kehaisee.

FSSM-kilpailut eräs kohokohdista

Helmikuun FSSM-kisojen järjestelyt kuuluivat luonnollisesti kauden kohokohtiin, kuten myös Anni Lindroosin SM-pronssi nuorten sprintissä sekä Malin Johanssonin SM-kulta N40-sarjassa.

– Hopeasompafinaalien yhteydessä saimme myös runsaasti kehuja siitä, että meillä oli peräti kolme viestijoukkuetta mukana N14-sarjassa, joista kaksi sijoittui viiden parhaan joukkoon, Westerlund kertoo.

Seura toivoo myös sijoittuvansa 20 parhaan hiihtoseuran joukkoon, kun hiihtoliitto myöhemmin keväällä julkistaa seurarankinginsa. Kaudella 2017–18 PIF oli tässä vertailussa upealla kahdeksannella sijalla parhaana FSS-seurana.

Paljon palkintoja

Kuten asiaan kuuluu, päättäjäisissä palkittiin myös toimitsijoita, valmentajia sekä muita kauden aikana erilaisissa tehtävissä kunnostautuneita. Tilaisuudessa jaettiin myös ennätykselliset 52 Ski-Cup -pokaalia v. 2007 tai sitä myöhemmin syntyneille lapsille ja nuorille, jotka ovat keränneet pisteitä osallistumalla harjoituksiin sekä kilpailuihin.

Kolme nuorta hiihtäjää saalisti täyden pistepotin Ski-Cupissa: Linn Mattsson, Noah Granvik sekä Elias Heinonen.

Riittävästi pisteitä keränneille nuorille annettiin Ski-Cup -pokaalit. Kuva: Mikael Heinrichs

Palkittuja

  • Hopeasompa-palkinto: hopealle yltänyt viestijoukkue N14 (Jenna Ylönen, Emilia Johansson, Andréa Nyberg)
  • Johanin mitali: Matilda Åberg
  • Paras naishiihtäjä: Malin Johansson
  • Paras tyttöjuniori: Anni Lindroos
  • Paras mieshiihtäjä: Niklas Wihlman
  • Paras poikajuniori: Jesper Lietzén
  • Junioriohjaajapalkinto: Petri Ylönen
  • Uroteko-palkinto: Niklas Westerlund (lumen säilöntä)

Hieman pidemmän tauon jälkeen on myös luvassa after ski -juhlat aikuisille 26. huhtikuuta Dalaskogissa. Lisätietoja tästä tapahtumasta löytyy hiihtojaoston nettivisuilta pargasifskiteam.idrott.fi.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi