Koira käyttäytyy eri tavalla ilmassa leijailevien hajujen mukaan. Välillä kävely tuntuu ihanan rentouttavalta, välillä olen ärtynyt, väsynyt, polveen sattuu – tai sitten tuntuu vaan yksinkertaisesti hyvältä olla ulkona.
Tuollaisena rentona iltana elämä tuntuu kaikin puolin ihan ok:lta, eivätkä edes kaahailevat ja kumia polttavat autot ja takapyörällä tasapainoilevat, ilman ajovaloa rällästävät mopopojatkaan häiritse. Vaikka he ajelevat ilman äänenvaimenninta, aggressiivisesti ja uhmakkaasti puistossa, pyörätiellä, kaikkialla. Samalla pelkään pienoisten kaatuvan ja satuttavan itseään.
Toisina iltoina mietin eikö heillä ole mitään järkevämpää tekemistä?
Toisaalta, jos minulla olisi mopo tai moottoripyörä ja osaisin sellaista ajaa, ehkä minustakin olisi hauskaa kaasutella vähän ylimääräistä piiiitkällä suoralla? Mutta olenhan sentään jo isoäiti, joten minun on ainakin teeskenneltävä tekeväni järkevämpiä asioita.
Nykyään isoäidit matkustavat ulkomaille vähintään kerran vuodessa, laittavat botoxia huuliin ja esittelevät lävistyksiään.
Ennen vanhaan isoäiti oli tosi vanha. Pukukoodiin kuului hattu, käsilaukku, ruskeat sukat ja komeat kengät. Isoäidit olivat viisaita ja kovia tätejä keittämään mehua ja hilloa sekä paistamaan lettuja. Heillä oli mäntysuovanhajuisia räsymattoja, jotka olivat itse kutoneet, kuuratuilla lattioilla. Pitsiverhot, ruudulliset pöytäliinat ja mankeloidut lakanat täydensivät kokonaisuutta. He säilöivät kurkkuja ja punajuuria omasta maasta. He kutoivat sukkia, lapasia ja paksuja villapaitoja, parsivat sukkia ja muita vaatekappaleita, laittoivat talvivaatteet koipusseihin ja ottivat esille syksyllä, tuulettivat niitä ja putsasivat kenkiä. He ompelivat pieniä vaatteita lapsenlapsille, ja vielä pienempiä vaatteita lastenlasten nukkeja varten. Siinä ohessa he kuuntelivat radiosta Sävellahjaa ja ratkoivat ristisanatehtäviä. Saunassa käytiin kerran viikossa, papiljotit laitettiin hiuksiin ja Pikku Faffalle tarjoiltiin tietenkin saunakahvit ja tuoretta pullaa. Sitten isoäidit kuolivat ja hautajaistarjoilut olivat prameat.
Nykyään isoäidit matkustavat ulkomaille vähintään kerran vuodessa, laittavat botoxia huuliin ja esittelevät lävistyksiään. He ostavat vaatteita henkkamaukasta ja vaihtavat isoisän johonkin Tinderbongaukseen. He eivät ehdi leipomaan ja villasukat pistelevät. Säilöttyjä kurkkuja saa kaupasta, mehua isoäiti ei juo sillä se ei sovi karppaukseen. Isoäidit käyvät spassa ja relaxaavat. Heillä on stilettikorot ja chattaavat kavereiden ja lastenlasten kanssa Facebookissa tai Whatsapissa, jotkut Snäpissä. Heillä on hiuspidennykset, irtoripset, push upit ja bodyshaperit. Elleivät satu käymään salilla. Keinutuoli ja räsymatot joutivat pihalle, sillä ne eivät osu Feng Shuin kanssa yhteen. Taikka Shabby Chicin.
Seitsemänkyt is the new viiskyt.
Tällaisia ajatuksia löytyy tämän isoäidin päästä iltakävelyllä. Taidan olla eräänlainen keskitien kulkija, lävistyksiä tai ankkahuulia minulla ei ole. Push upeja inhoan, suosin Marimekkoa (alennusmyyntiaikoihin, siis) ja Gudrun Sjödéniä. Välillä voisin vääntää niskat nurin motoristi-ipanoilta jotka ulvottavat koneitaan naapurustossa. Silloin tällöin laitan radion pienemmälle. Siinä välissä käyn Ruisrockissa ja meikkaan silmät Michael Monroen tapaan. Toisaalta minun on vaikea hyväksyä, että olisi olemassa Jimi Hendrixiä taitavampaa kitaristia…
Minulle kuuskytkolme is the new nineteen.
Skini Lindgård
