Jokainen piste alkaa olla elintärkeä

Mietteliäänä. Wolves-luotsi Marko Malmborgilla riittää päänvaivaa kun loukkaantumiset ja poissaolot kiusaavat. Kuva: Mikael Heinrichs

Sarjatulokas SC Wolvesin tilanne Kolmosessa on yhä tukalampi. Nyt lähes jokainen ottelu on ns. ”pakkovoitto”, sillä kausi on jo ehtoopuolella ja joukkue majailee sarjassa viimeisenä.

Tänä iltana (3.8.) Pajbackan nurmelle astelee vieraaksi FC Boda Kemiönsaarelta – ja valmentaja Marko Malmborgin toiveissa siintää kolme sarjapinnaa.

– Maskua vastaan vastustaja rankaisi meidän virheistä kahdesti, vaikka onkin myönnettävä, että Masku oli todella pirteä ja liikkeellä nuorella ryhmällä. Raskas keli vaivasi meitä selvästi enemmän, tasuria Maskusta hakenut Malmborg myöntää.

Omalla joukkueella ei kovinkaan montaa tekopaikkaa ollut.

Wolves hävisi huhtikuussa Bodalle Kemiön Amospuiston nurmella peräti 0–4 (0–3).

– Kevät alkoi meiltä heikosti, mutta nyt on edessä todella tärkeä ottelu. Boda on sarjassa iskuetäisyydellä ja haluamme maksaa kalavelkoja keväältä.

Poissaoloja piisaa

Samalla Malmborgin on myönnettävä tosiasiat. Joukkue lähtee vajaamiehisenä taistoon, sillä muutama avainpeluri potee vammoja tai ovat estyneitä.

– Avauskokoonpano on suhteellisen selvä, mutta penkille jää kysymysmerkkejä. Valitettavasti Jami Hannuniemi reväytti reitensä TuWe-ottelussa eikä hänen pelikunnosta ole vielä varmuutta. Patri Filatoffilta olisin ehkä odottanut hieman enemmän kevätkaudella, mutta toisaalta hän on usein jäänyt melko yksin keskikentän keskustassa.

Malmborg myöntääkin, että ryhmästä puuttuvat selkeät vaihtoehdot juuri keskikentälle ja kärkeen.

– Puolustuslinjaan ja laidoille meillä on runsaasti vaihtoehtoja, mutta keskellä onkin sitten heikompi tilanne. Vaihtaisin ilomielin yhden neljästä veskaristamme hyökkääjään, Malmborg nauraa.

Illan ottelu Bodaa vastaan alkaa Pajbackalla kello 18.30.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi