Kuivassa sammaleessa on juustopakkaus. 
Itse juustosta ei ole jälkeäkään, sen on veneilijä laittanut hampaidensa väliin kauan sitten ja syönyt sen.
Mutta juustopakkaus on jäljellä mustikan kukkien ja mäntymaaston joukossa pienellä, pienellä saarella saaristossa Saaristomeren kansallispuistossa. Se tulee olemaan siellä kauan. Aurinko, tuuli ja sade tulevat murentamaan sen pieniksi palasiksi ja ajan kuluessa siitä tulee niin sanottua mikromuovia, jota pienet meren organismit, mutta myös kalat ja linnut saavat itseensä.
Juustomuovi voi olla vahinko. Tämä on voinut tapahtua siten, että se on lentänyt veneen kannelta tai retkikorista ilman, että kukaan on sitä huomannut.
Koska kukaan ei enää heitä tietoisesti ja tahallaan roskaa luontoon?
Sitähän kukaan ei tee, eihän?
Nykyään koululaiset harrastavat plokkausta, siis jonkinlaista yhdistettyä lenkkeilyä ja roskien keräämistä voimistelutunneilla ja pienimmät päiväkotilapset osaavat lajitella säilykepurkkeja metallijätteisiin ja tyhjentää ja huuhdella maitotölkit pahveihin.
Surullista on, että lapset ovat tässä niin paljon parempia kuin monet aikuiset.
Toistuvaa ärsytystä aiheuttaa kartonkiprässi Paraisten keskustassa. Siihen mahtuu loputtomat määrät pahvia – niin kauan, kun sitä käytetään oikein. Mutta suuaukko tukkeutuu, jos pahvin palat ovat liian suuria.
Tämä on isolle joukolla aikuisia vaikea asia ymmärrettäväksi, vaikka prässissä on lappu, missä lukee, että sinne ei saa laittaa liian isoja pahvin palasia yhdellä kerralla. Mutta osa on sitä mieltä, että heidän uuden laajakuvatelevisionsa tai sohvansa pahvit eivät ole liian suuria. Koska niin he ovat päättäneet.
Joten he laittavat jättipahvinsa prässiin, painavat nappia, jotta prässi käynnistyy, kiroavat kun se ei tee niin ja menevät takaisin autoonsa.
Sieltä he ottavat kaikki muut pahvit, jotka he ovat myös ajatelleet kierrättää juuri silloin ja koska prässi ei ilmeisesti enää toimi niin kuin sen pitäisi, he laittavat taitettujen pahviensa laatikot prässin viereen.
Siitä miksi prässi ei toimi, heillä ei ole aavistustakaan.
Kun takaluukku on tyhjä, he ajavat tiehensä. Jättämällä roskansa kierrätykseen he ovat tehneet, mitä heidän pitikin. Se, että roskat eivät oikein löytäneet tietään konttiin, ei ole heidän ongelmansa, vaikka he ovat sen aiheuttaneet.
Sitten paikalle tulee seuraava aikuinen takaluukku täynnä cornflakes-paketteja ja pakastepizzojen laatikkoja. Koska muut ovat jo laittaneet roskansa prässin ulkopuolelle, jatkaa aikuinen toisensa jälkeen tekemällä samoin. Kartonkikasa, josta ”joku muu” saa pitää huolen, vain kasvaa prässin ulkopuolella ja lokit hurraavat juhlien kaikista uusista löydöistä.
Juustomuovin äärellä sammaleessa saariston saarella eräs lapsi sanoo: Katsokaa, täällä on roskaa. Onko meillä roskapussia?
Täällä ulkona lokkien huuto kuulostaa aivan erilaiselta.
Carina Holm
PK:n toimittaja
Käännös Timo Järvenpää
Kommentoi