Kaikki ei välttämättä ole entisellään

Teaterboulage esittää tänä kesänä koko perheen näytelmän Loranga, Masarin & Dartanjang. Luvassa on todella energinen ja mukaansatempaava esitys.
Ensi keskiviikkona ensi-iltansa saava esitys perustuu ruotsalaisen lastenkirjailijan Barbro Lindgrenin tuotantoon ja kertoo hieman erilaisesta perheestä. Käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet vapaasti Lindgrenin kirjoihin perustuen Therese Söderberg ja ohjaaja Bobo Lundén.

Ohjaaja Bobo Lundén on Teaterboulagetin ystäville jo vanha tuttu. Kuva: Mikael Heinrichs.
Ohjaaja Bobo Lundén on Teaterboulagetin ystäville jo vanha tuttu. Kuva: Mikael Heinrichs.
– Tämä on todellakin koko perheen näytelmä, tässä sattuu ja tapahtuu koko ajan eikä aika varmasti käy pitkäksi lapsillekaan, ohjaaja vakuuttaa.
Hän myöntää että on ollut melko haastavaa saada tolkkua Lindgrenin alkuperäistekstistä.
– Teksti ei ole mitenkään loogista, ja minä dramaatikkona toivon toki draaman kaarta. Tässä ei auta kuin antautua vietäväksi, Lundén nauraa.
Tempo tulee olemaan kova ja yleisökin pyritään saamaan osalliseksi näytöstä.
– Olemme jo muutaman vuoden ajan mainostaneet myös suomenkielisissä lehdissä, sillä olemme huomanneet että tauolla täällä puhutaan paljon myös suomea. Meillä tulee olemaan parisivuinen tiivistelmä esityksestä myös suomeksi saatavilla portilla, tuotantovastaava Ida Ridberg sanoo.
Isoisä Dartanjang (Riddo Ridberg) on luulosairas ja seuraa terveydentilaansa orjallisesti, tehden merkintöjä lähes kaikesta. Isä-Loranga (Anders Helenius) on lähes kaikessa mukana, kun taas perheen kymmenvuotias Masarin (Frida Lassus) joutuu kantamaan vastuuta asioista.
– Kyse on kaksituntisesta leikistä, vaikka onhan siellä taustalla käsikirjoituskin… Jos miettii englanninkielistä sanaa ”play”, sehän tarkoittaa sekä näytelmää että leikkiä. Näin mekin olemme asian ajatelleet, Lundén sanoo.
Masarin (Frida Lassus) ja Loranga (Anders Helenius) palaavat tiikeriaiheisista tehtävistä. Kuva: Mikael Heinrichs.
Masarin (Frida Lassus) ja Loranga (Anders Helenius) palaavat tiikeriaiheisista tehtävistä. Kuva: Mikael Heinrichs.
Leikkimielisyys ulottuu myös katsomon puolelle. Sieltä löytyy sohvia, tyynynurkkauksia ja muita palasia jotka ovat osaksi katsomoa, osaksi näyttämöä.
– Toivottavasti aikuisetkin ymmärtävät ottaa rennosti. Lasten saaminen mukaan leikkiin ei liene vaikeaa, Lundén uskoo.
Anders Helenius on ensimmäistä kertaa mukana varsinaisessa koko perheen näytelmässä.
– Itsekin vanhempana tunnistan ainakin osan kaikesta mitä tapahtuu, mutta eihän Loranga välttämättä ole se kaikkein paras esikuva vanhemmille. Kyllä lasten sentään kouluun pitää mennä, hän sanoo.
Allaolevassa videoleikkeessä näet pienen maistiaisen näytelmästä ja yksinoikeudella hankitun haastattelun Dartanjangin kanssa.

Mikael Heinrichs