Kiitoksia ja ihmettelyn aiheita

Ensinnäkin kiitokset paikallisen palloseuran joukkueelle hienosta menestyksestä. Tuloshan oli paljon enemmän, mitä nousijajoukkueelta varmasti odotettiin. Ensi vuosi on varmaankin helpompi, kun vastustajat ovat tutumpia ja pelaaminen helpottuu. Toki vahvistukset ovat erittäin tärkeitä menestyksen kannalta. Seurallahan on hyvät vahvistukset joukkueessa tällä hetkellä. Toivoa vaan sopii, että he ovat käytettävissä tulevanakin vuotena.

On suuri vahinko, jos vaikka turkulaiset seurat huomaavat ainakin tämän maalintekijän. Toivoa myös sopii, että tämä tekonurmi pysyy kunnossa menestyksen myötä. Toivoa myös sopii, ettei jalkapallon käy samalla tavalla kuin käsipallon, se olisi todella valitettavaa.

Kaupungintalokin sitten tuli näkyviin entistä ehompana, kun myös koko uusi osa maalattiin ja kattoakin uusittiin iso alue oikein paikallisen peltisepän toimesta (on muuten erittäin hyvä, kun kaupunki käyttää paikallisia yrityksiä urakoissaan), joten katon reiätkin tulivat korjattua samalla kerralla ja tietenkin uusi maalaus vanhan päälle.

Vaatiko vettä läpi päästänyt seinärappaus näin ison korjauksen ja miten on, pitikö pöytäkirjassa ollut urakkahinta alkuunkaan paikkaansa, kun ajatellaan telineet, työt ja tarvikkeet ja summa oli reilu 100 000 euroa? Summa vaikuttaa kovin pieneltä tehtyihin korjauksiin nähden. Mutta toisaalta nythän ei tarvitse enää pistää papereita sateelta piiloon ja työkin nopeutuu.

Reimarin jätepiste näytti taas melkoisen sotkuiselta, kun pahvilaatikko oli tupaten täysi ja kierrätettävät pahvit tietenkin ulkopuolella sekä muoviastioita pahvilaatikoissa. Tämä kaikki keskellä päivää, joten siivottavaa riittää taas maanantaiksi tai tiistaiksi.

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*