Kuinka meistä tuli mitä me olemme

Muutin Paraisille 15 vuotta sitten. Sekä minä että mieheni ajattelimme, ja ajattelemme, että se on mukava kaupunki ja valitsimme sen kotimme rakentamiseen. Tiedän, ettei meitä voida pitää todellisina paraislaisina vain muutaman täällä asutun vuoden jälkeen. Sen, että valitsimme Paraisen elinpaikaksemme, pitäisi kuitenkin merkitä jotain, eikö vain?

Mieheni on ollut koko tämän ajan töissä Turussa ja ensimmäiset 3-4 vuotta hän suuntasi sinne joka aamu ja töiden jälkeen takaisin kotiin. Hän tiesi missä ruokakauppa oli, löysi päiväkodin, koulun ja kaupungintalon. Se oli, hieman karrikoidusti, kaikki.

Olen aina työskennellyt paikallisemmin ja olin utelias tutustumaan uuteen kaupunkiin. Vältin Saaristotiellä ajamista, koska pidän pienemmillä teillä kulkemisesta, ja katselen kaunista ympäristöä. Meidän ja keskustan välissä on 3 km söpöjä puutaloja mukavilla pihoilla, joista nautin. Toisin kuin mieheni, aloin tuntemaan erilaisia ​​katuja ja paikkoja, myös sellaisia, joiden nimet eivät ole kartalla, kuten Ahosen kulma ja vanha Norma.

Vielä muutama vuosi myöhemmin, kun suoritin valtuutettujen saaristo-oppaiden kurssin, kaupunki avautui minulle toden teolla. Intensiivisen vuoden aikana kuulin kaupungin historiasta ja niistä, jotka ovat jättäneet jälkensä kaupunkiin. Opin, että olemme teollisuuskaupunki. Minulta oli mennyt ohi kaikki Skräbböletien toisella puolella piiloutuneet tehtaat. Kuulin Leninin matkasta kaupunkimme halki, kun hän pakeni tsaaria. Opin alkoholin salakuljetuksesta Korppoossa ja hautausmaalle haudatusta Nobel-palkinnon saajasta. Opin mistä Sarlinin koulu sai nimensä ja miksi Klockarståget-kadun nimessä ei pitäisi olla G-kirjainta. Kävin Nauvossa jatulintarhassa ja häkellyin veneisiin liittyvästä historian määrästä ja elämästä merellä Houtskarissa. Opin merenkulusta ja sen merkityksestä saaristossa. Luin eri rakennuksista ja niiden historiasta.

Eniten minua kuitenkin kiinnostivat ihmiset ja erityisesti naiset, joita ei aina nähty miesten takana. Niinpä aloin tutkia Vanhan Malmin strykar-Linaa ja kaunista Emilia Björkfeldtiä, Melian mökkiä ja kitilåustia (ternijuusto, jonka kirjoitusasu murteella ehkä muistuttaa tuota). Pidän mielenkiintoisista yksityiskohdista, kuten siitä, missä lapset leikkivät 1800-luvun talvina ja äreästä tädistä, joka huusi, jos he tulivat liian lähelle hänen taloaan. Kaivoksesta, joka on itse asiassa avolouhos, ja portaista, joita Iniön lukkari kiipeää joka viikko. Kävin Seilissä ja tutustuin sen epäoikeudenmukaiseen historiaan. Kuulin prinsessa Blankan matkasta Gullkronan ohi.

Kaikesta tästä, ja monesta muusta asiasta huolimatta, on edelleen ihmisiä, joiden mielestä kaupungissamme on niin vähän kiinnostavaa, että Paraisille voi tulla ostoksille ja ajaa Nauvoon mökille yöksi. Kuinka rajoittavaa ajatella noin, sanon minä. Turistit tulevat kaikkialta maailmasta nähdäkseen kauniin luontomme, mutta myös saadakseen tietää, kuinka meistä tuli se, mitä olemme.

Paola Fraboni

Käännös: Tuuli Meriläinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*