Kultasepänliike ryöstettiin aamutuimaan, epäillyt kolaroivat pakomatkalla

City Goldin rikkoutuneet lasit vaihdettiin iltapäivällä. Kuva: Mikael Heinrichs

Kauppiaskadun City Gold -kultasepänliikkeeseen tehtiin aamulla puoli kuuden aikaan murto. Varkaat pääsivät sisälle liikkeeseen rikkomalla ulko-oven lasin.

Varkaat rikkoivat useita lasivitriinejä ja saivat saaliikseen huomattavan määrän koruja ja kelloja. Varkaat pakenivat paikalta autolla.

Murron seurauksena aloitettiin mittava poliisi-operaatio, johon osallistui jopa kahdeksan poliisipartiota.

Poliisi paikansi varkaat myöhemmin aamulla ja pääsi heidän jäljilleen. Varkaat pakenivat kovaa vauhtia tummanvihreässä Opel Vectra -merkkisessä henkilöautossa.

Tapahtumien kulusta on tällä hetkellä ristiriitaista tietoa ja vahvistetut tiedot ovat suhteellisen niukkoja.

Kolari Kalkkitiellä?

Tietojen mukaan varkaat kolaroivat ulkopuolisen ajoneuvon kanssa Kalkkitiellä hieman ennen kello yhdeksää aamulla. Paikalle kutsuttiin useita ambulansseja ja poliisiautoja.

Rikoskomisario Jan Storing ei halunnut kommentoida tapaukseen liittyviä yksityiskohtia sen tarkemmin ÅU-lehdelle, mutta toteaa olevan todennäköistä, että varkaat olivat toisessa autossa.

– Kaksi miestä on pidätettynä, muuta en voi tällä hetkellä kertoa, Storing sanoo ÅU:lle.

Turun Sanomien mukaan osa anastetusta tavarasta löytyi pakoautosta ja osa on löydetty myöhemmin muualta. TS:n mukaan pakoauto oli lähellä osua sivulliseen aikuiseen ja 8-vuotiaaseen lapseen pakomatkan aikana.

Pakoauto kolaroi todennäköisesti toisen auton kanssa ja poliisi sai epäillyt pidätettyä. Kuva: Mikael Heinrichs

Kolaroitu epäilty pakoauto, Opel Vectra vm. 1999, sekä tuhoutunut liikennemerkki ovat Tennbyntien ja Kalkkitien risteyksessä. Auto on rekisteröity toispaikkakuntalaiselle yksityishenkilölle. Auto on ajokiellossa, sillä sen määräaikaiskatsastus on joko tekemättä tai auto on hylätty katsastuksessa.