Meitä oli seitsemän lasta ja puhuimme keskenämme ruotsia ja kaveritkin olivat ruotsinkielisiä. Varmaankin puhuimme vanhemmillemme sekä suomea että ruotsia. Kansakoulu, jossa aloitin koulunkäyntini, oli ruotsinkielinen.
Yhdentoista ikäisenä muutimme Pietarsaareen jossa valmistuin ylioppilaaksi ruotsinkielisestä lukiosta. Asepalveluksen suoritin ruotsinkielisessä Uudenmaan Prikaatissa.
Asepalveluksen jälkeen aloitin biologian opiskelun Åbo Akademissa. Oma ykköskieleni oli selvästi ruotsi, mutta olin niin epävarma äidinkielestäni, että kirjauduin yliopistoon suomenkielisenä.
Koulu oli myös luonut meille kulttuuri-identiteetin, johon me olimme leimautuneet!
Vasta vuonna 1968 sain lisäselvyyttä identiteettiini! Olin kesätöissä yövahtina Ruissalon leirintäalueella.
Tehtävämme oli pitää alue hiljaisena niin, että vierailijat saivat levätä yönsä rauhassa. Säännöt olivat niin tiukat, että alue muistutti vankileiriä. Turisteja ei saanut päästää rantaan ihailemaan auringonlaskua kello kymmenen jälkeen!
Eräänä yönä kuulimme teltasta, huoltorakennuksen takaisessa metsikössä, merkillistä sananvaihtoa: ”Sanoppas Juhani: Mikä on synti? – Mikä on totuus, sinä Jukolan Salomoni? – Kas kuinka viisaasti kysytty!” Teltassa yöpyi turkulaisia lukiolaisia jotka lievässä humalatilassa lausuivat ulkomuistista kohtauksia Aleksis Kiven ”Seitsemästä veljeksestä”.
Sinä hetkenä, leirintäalueen huoltorakennuksen takana, minulle selvisi, että minulla on suomenkielisistä vanhemmistani huolimatta ruotsinkielinen kulttuuri-identiteetti! Osaan ulkoa Nils Ferlinin runoja, pidän Carl Michael Bellmanin epistoloista. August Strindberg on mielestäni kiehtova kirjailija huolimatta hänen vainoharhaisesta suhtautumisestaan naisiin. Näihin kirjailijoihin tutustuin lukion äidinkielen opetuksessa.
Teltan suomenkielisten lukiolaisten kulttuuri-identiteetti oli myös muotoutunut äidinkielen opetuksessa. He osasivat katkelmia Aleksis Kiven teoksista ulkoa ja he varmaankin tunsivat Frans Eemil Sillanpään ja Mika Waltarin teoksia, Väinö Linnasta puhumattakaan.
Koulu ei ollut pelkästään opettanut meille ”äidinkieltä”, se oli myös luonut meille kulttuuri-identiteetin johon me olimme leimautuneet!
Oli varmaan minun kannaltani ”lottovoitto”, että vanhempani asettuivat asumaan ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Sain ruotsinkielisen kulttuuri-identiteetin omakseni koulun kautta ja riittävän hyvän suomen kielen taidon kotoani, jotta aikuisena pystyin omaksumaan myös suomenkielisen kulttuuri-identiteetin! Tätä en ymmärtänyt nuorena aikuisena, mutta nyt olen siitä vanhemmilleni kiitollinen!
Näiden kokemusten pohjalta olen erittäin tyytyväinen Paraisten lukioiden käynnistämästä yhteistyöstä. Toivottavasti se johtaa kulttuuri-identiteettiin, jossa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä vaikutteita!
Kari Penttinen
kalakoulun entinen rehtori
