Kuorossa laulamisesta

Skini Lindgård.
Ihminen on laumaeläin. Ilman laumaa on hankala pärjätä, ajoittain jopa mahdotonta. Lauma tarvitsee johtajaa, joka ottaa ohjat käsiinsä kun lauma häröilee ja ottaa itselleen erivapauksia. Lauma tarvitsee johtajan, jota kunnioitetaan myös muissa laumoissa.
Johtaja on yleensä joutunut taistelemaan saavuttaakseen asemansa. Ihmisten maailmassa tosin voi myös osaa johtajuutta tai vaihtoehtoisesti lauma valitsee itse johtajansa. Johtaja voi myös valita laumansa (muistattehan koulun pesäpallopelit?). Kaikilla valintatavoilla on omat hyvät ja huonot puolensa.
Lauman valitseminen voi olla helpoin tapa johtajalle, sillä hän saa tiimin jossa on toivottuja ominaisuuksia. Viisas johtaja valitsee lauman, jossa on vähintään yhtä älykkäitä jäseniä kuin hän itse. Valitettavasti asia vaan ei yleensä mene niin. Vallanhimoinen johtaja haluaa olla suurin ja kaunein vaatien tottelevaisuutta ja alistumista. Se ei oikein toimi ihmislaumassa. Monet jättävät lauman ja lauma ei kehity toivotulla tavalla, hieman sen tarkoitusperästä riippuen.

Oman äänensä kuuleminen osana isompaa kokonaisuutta on voimaannuttava kokemus.

Kuoro on eräänlainen lauma. ”Minun” kuoroni koostuu noin kolmestakymmenestä hyvinkin erilaisesta persoonallisuudesta. Meiltä löytyy alfaihminen, kuorojohtaja, joka yrittää pitää kaikkia lankoja käsissään, saada meidät oppimaan kappaleet ja luoda harmoniaa eri äänien välille. Laumamme on äänekäs ja vallaton, toiset enemmän kun toiset…
Laumasta löytyy hiljaisia ja varovaisia, asiansa parhaalla mahdollisella tavalla ilman suurempaa ääntä hoitavia, siellä on kaiken osaavat ja tietävät (jotka tietävät myös muista kaiken oleellisen). Siellä on klovneja, kapinallisia ja besserwissereitä, uusia ja hieman ujoja, suupaltteja, jatkuvasti höpöttäviä, rytmitajun omaavia, äänensä esille haluavia, melkein oikein laulavia, nuotista varmoja, heitä jotka eivät osaa nuotteja, toisia jotka eivät osaa olla ilman nuotteja, toisia oikaisevia, heitä jotka eivät kuuntele johtajaa, kilttejä, ironisia, harvoin paikalla olevia, kärsimättömiä, pettyneitä, kriittisiä, positiivisia, vanhoja, nuoria, paljon opettajia ja kaksi miestä. Mutta me olemme ME ja ylpeitä kuorostamme!
Maanantai-illat ovat useille meistä viikon kohokohtia. Kun olemme tsempanneet ja kiristäneet hampaita ja harjoitelleet stemmoja on palkitsevaa nousta seisomaan ja kajauttaa ilmoille ”Viva la vida” ja huomata, että äänet toimivat todella harmonisesti yhdessä. Silloin sielu lepää.
Kuoron johtajalla on loputon kärsivällisyys ja hän onnistuu saamaan meidät tsemppaamaan, olemaan tarvittaessa hiljaa ja lopulta myös laulamaan enkelikuoron elkein! No, ehkä hieman jykevämmän enkelikuoron. Oman äänensä kuuleminen osana isompaa kokonaisuutta on voimaannuttava kokemus. Parasta mahdollista terapiaa.
Ohjelmiston valinta aiheuttaa aina napinaa, mutta loppupeleissä olemme päässeet yhteisymmärrykseen. Jokaisella on omat suosikkinsa ja muutama kappale on jätetty pois, koska kukaan ei oikeastaan pidä niistä. Kun meillä on keikka, meillä on ”munaa” ja katto nousee! Se on rakkautta.
Kiitokset Kombille ja Poprock-kuorolle, kiitos Riddolle ja ennen kaikke kiitos kaikille kanssahuutajille!
Skini Lindgård
kulttuuri on lähinnä sydäntäni