Lämmin sää voi haitata hiihtämistä

Pulkabacken i Tennby Foto: Karl Rosenqvist
Tennbyn pulkkamäki
Kuva: Karl Rosenqvist
Mutta jos lämpötila pysyy nollan vaiheilla on Paraisilla monta hienoa latua urheilulomalla.
Tennbyn pururadalla on nyt kaksi hiihtolatua. Vuodesta 2005 vapaaehtoisena latuja tehnyt Karl Rosenqvist kertoo että Tennbyssä on ollut ladut parin viikon ajan ja jos säässä ei tapahdu suuria muutoksia pitäisi latujen olla hyvässä kunnossa myös hiihtolomaviikolla.
Hiihtolatujen vieressä on noin metrin levyinen alue kävelijöille.
– Täällä voi hyvin myös kävellä mutta toivon että kävelijät eivät astu laduille vaan käyttävät niiden viereistä aluetta. Ladulla käveleminen pilaa ladut ja on lisäksi vaarallista kun hiihtäjät tulevat kovaa vauhtia, sanoo Rosenqvist.
– Jos ottaa koiran mukaan on ne pidettävä lyhyessä hihnassa. Ei voi koskaan tietää miten koira reagoi jos se pelästyy hiihtäjää. Paraisilla on myös paljon metsäteitä, joilla voi kävellä koiran kanssa.
Latujen kunnossapito vaatii paljon työtä ja aina lumisateen jälkeen niitä on paranneltava. Jos latupohja on hyvä niin työ vie noin tunnin, mutta jos on satanut paljon lunta voi latujen parannuksessa vierähtää kolmekin tuntia.
– Aiemmin meitä oli useita jotka vuorottelimme Tennbyn latujen hoitamisessa, mutta nyt vain minä teen sitä. Olisi hienoa saada apua, joten jos joku on kiinnostunut niin voi mielellään ottaa minuun yhteyttä, sanoo Rosenqvist.
Tennbyn pururata on 2,4 km pitkä. Jos haluaa hiihtää pidemmän lenkin voi jatkaa itään päin peltoja pitkin. Jos hiihtää Hagauddaan asti niin lenkille tulee pituutta noin 7,5 km. Hiihtoladuilla hiihdetään vastapäivään. Pururata on valaistu iltaisin kello 23 saakka.
Rosenqvist on tehnyt epävirallisen pulkkamäen Kalkkitien ja Puustellintien risteyksessä olevan grillirakennuksen takana olevaan mäkeen. Siellä myös pienemmät lapset voivat laskea pulkalla ilman että ovat vaarassa kolaroida hiihtäjien kanssa.
Viime vuonna Tennbyssä ei ollut hiihtolatuja, koska kaupunki kaatoi puita pururadan viereltä.
Finbyssä on kaksi kilometriä pitkä latu, jonka pohja on tekolunta ja se tulee ainakin olemaan hyvässä kunnossa hiihtoloman ajan, lupaa Mikael Ramstedt. Hän on yksi Piffenin aktiiveista, jotka hoitavat latuja Finbyssä.
– Mutta jos parin päivän ajan on lämmintä on tilanne muiden latujen kohdalla huonompi. Esimerkiksi suosittu seitsemän kilometrin mittainen golfkentän latu, joka lähtee golfin parkkipaikalta, sulaa useasta kohtaa jos lämpötila on pari päivää plussan puolella, sanoo Ramstedt.
– Meidän kahden kilometrin latumme saattaa olla hieman raskas aloittelijoille koska sillä on useita mäkiä. Golfladulla ei ole niin jyrkkiä mäkiä. Saa nähdä jos nyt tulee toinen peräkkäinen huono talvi. Talvi 2013 oli hiihtäjien kannalta erittäin hyvä, mutta viime vuonna lunta oli vain hyvin vähän.
Myös Skräbbölessä vapaaehtoiset tekevät hiihtolatuja mutta tänä vuonna niitä ei vielä ole koska lunta ei ole ollut riittävästi.
– Meillä on yleensä viiden kilometrin pituinen latu, joka alkaa  Skräbbölen pelloilta edelleen Ersbyhyn ja Pexorin pelloilta takaisin. Heti kun tulee lisää lunta, teemme ladun, kertoo Carl-Gustav Bergström, yksi Skräbbölen latujen vapaaehtoisesta taustajoukosta.
Marina Saanila, suom. Leena Lehtonen