LM-Instruments rakentaa uutta Norrbyhyn

LMDentalwebb
LM-Instrumentsin kiinteistöissä Norrbyssä on meneillään suuria muutoksia. Vanhat toimistorakennukset tullaan purkamaan ja tilalle rakennetaan uudet tilat.
– Syynä on se, että emme enää mahdu vanhoihin rakennuksiin. Tuotanto kasvaa ja me palkkaamme uusia joka vuosi. Tarvitsemme suurempia tiloja sekä tuotantoon että hallintoon, lisäksi tarvitsemme uudet sosiaalitilat työntekijöillemme, kertoo Jukka Pohjalainen, joka on LM-Instrumentsin tuotantopäällikkö.
LM-Instruments valmistaa ja markkinoi käsi-instrumentteja hammaslääkäreille, hammaskiveä poistavia ultraäänilaitteita ja silikonisia ortodonttisia laitteita. Asiakkaita on Suomen lisäksi useissa maissa ympäri maailmaa. Yritys perustettiin 1973 ja sillä on ollut tuotantoa Paraisilla siitä lähtien. Vuodesta 1999 on myös hallintoa hoidettu Paraisilta. Yritys on suuri työllistäjä Paraisilla, tällä hetkellä sillä on täällä 55 työntekijää.
Huhtikuussa aloitetaan vanhojen rakennusten purku ja toukokuussa lasketaan voitavan aloittaa rakennustyöt. Uuden rakennuksen kokonaispinta-ala tulee olemaan 1530 neliömetriä, yhteensä lisätilaa tulee 1300 neliömetriä. Kesäksi 2016 toivotaan uuden teollisuuskokonaisuuden olevan valmis. Myös ne rakennukset, joita ei pureta, korjataan ja julkisivua kaunistetaan.
Kolme viikkoa sitten hallinto, myynti, markkinointi ja tuotekehittely siirrettiin Hong Kongin talon yläkerrokseen, jossa ne tulevat olemaan rakennustöiden ajan. Tuotanto-osasto on yhä Norrbyssä.
LM-Instrumentin tulevaisuus näyttää valoisalta. Yritys on onnistunut kasvamaan vuosittain lisäämällä vientiä ja esimerkiksi viime vuonna liikevaihto kasvoi lähes 10 prosenttia maailmanlaajuisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Syy siihen, että yrityksellä menee niin hyvin, on tj Timo Heleniuksen mukaan osittain se, että he ovat voineet automatisoida tuotantonsa ja sillä tavoin tulleet tehokkaammaksi. Nyt Norrbyssä on yksitoista robottia, jotka valmistavat tuotteita. Sen lisäksi tarvitaan henkilökuntaa, joka pystyy tekemään vaativampia tehtäviä ja hienosäätöjä. Yritys tarvitsee myös uutta henkilökuntaa, vuosittain tuotantoon palkataan noin kaksi uutta henkilöä. Etsitään henkilöitä, jotka ovat käteviä käsistään, esimerkiksi sellaisia, joilla on käsityöläistaustaa.
LM-Instrumentalsilla on myös uusia markkinoille tulevia laitteita – ne esitellään IDS-messuilla Kölnissä maaliskuussa. Mutta sitä, mitä tuotteita on tulossa, Helenius ja Pohjalainen eivät vielä paljasta.
 
Vanhoja toimistokalusteita myydään
Koska vanha rakennus puretaan, kaikesta talossa olevasta konttorivarustuksesta on tarve päästä eroon. Siksi yritys järjestää kirpputorin purettavassa kiinteistössä, Norrbyntie 8:ssa, lauantaina 28. helmikuuta klo 14–16. Konttorikaluston lisäksi myydään sosiaalitilojen kaikki keittiövarusteet.
Marina Saanila, Suomennos Tarja-Liisa Mäkelä