Luonnon pienet ihmeet

”Luulin, että tällaista näkee vain TV:n luonto-ohjelmissa” sanoi kaksitoistavuotias pojanpoikani. Seisoimme pienen hiekkakuopan pohjalla, joka oli lihansyöjäkasvien peittämä. Pyöreälehtikihokki kasvaa tavallisesti suolla, mutta hiekkakuopan esiintymän olin löytänyt jo kymmenen vuotta aikaisemmin vanhemman pojanpoikani kanssa.

Pyöreälehtikihokin pitkävartiset lehdet muodostavat ruusukkeen. Pyöreiden lehtilapojen reunoja koristaa punaiset nystykarvat jotka erittävät tahmeaa nestettä johon hyönteiset tarttuvat koskettaessaan niitä. Nystykarvat taipuvat hitaasti sisäänpäin ja lopulta lehtilapa kiertyy hyönteisen ympärille. Neste sisältää entsyymejä, jotka pilkkovat valkuaisaineita.

”Mitä tapahtuu jos kosketan lehteä sormella?” pojanpoika kysyy. ”Älä tee niin!” vastaan paniikissa, tietysti aiheetta. Yritämme ärsyttää nystykarvoja korrella, mutta mitään ei tapahdu. Myöhemmin selviää, että lehti sulkeutuu jos sen päälle laittaa pienen lihanpalan.

Pyöreälehtikihokin lehdissä on limaa irrottavaa ainetta jolla on lääketieteellistä käyttöä yskänlääkkeissä ja se tehoaa myös hinkuyskään. Oulun 4H-yhdistys keräsi 1000 kiloa kihokkien lehtiä ja sai 47 euroa kilolta kun lehdet vietiin Sveitsiin!

Kaksi asiaa, jotka minulle tuovat aidon kesätunnelman, ovat valkolehdokit ja tervapääskyjen kirkuna.

Muurahaisleijona on eläin, joka vältteli minua vuosikaudet. Ollessani yksin löysin muurahaisleijonia hiekkamailta, mutta kun niitä piti näyttää lapsilleni, niitä ei löytynyt. Muurahaisleijona on muurahaiskorennon toukka. Se on noin sentin pituinen ja kaivautuu hiekkaan lähellä männikköjä. Pää on pieni, mutta leuat ovat muotoutuneet suuriksi pyyntipihdeiksi.

Kaivautuessaan hiekkaan se heittää jyväsiä päällään niin, että muodostuu kraatteri. Sen pohjalla toukka vaanii saalistaan, muurahaista, joka vahingossa astuu kraatterin reunalle ja luisuu sen pohjalle. Muurahaisleijona iskee pihtinsä muurahaiseen ja ruiskuttaa sen sisään nestettä, joka liuottaa kudokset. Toukka imee liuenneet kudokset niin, että muurahaisesta jää jäljelle tyhjä kuori.

Kului yli kolmekymmentä vuotta, ennen kuin pystyin näyttämään muurahaisleijonia vanhimmalle pojalleni. Olimme Pohjanmaalla, rannalla jolta yleensä löytyi muurahaisleijonia. Joka paikasta männikön reunasta löytyi kiemurtelevia raahausjälkiä.

Jos saalista ei tule kohtuuajassa, muurahaisleijonat vaihtavat paikkaa ja kaivavat uuden kraatterin. Vanhempi poikani ja lapsenlapseni löysivät useita muurahaisleijonien pyyntikuoppia ja testasivat, oliko niissä toukka pohjalla työntämällä muurahaisia kuopan reunalle.

Muurahaisleijonia olen löytänyt Mustfinnin rannalta ja nuorempi poikani on löytänyt niitä Såriksesta kotipihastaan.

Kesään kuuluu se, että löytää pieniä ihmeitä luonnosta!

Kaksi asiaa, jotka minulle tuovat aidon kesätunnelman, ovat valkolehdokit ja tervapääskyjen kirkuna. Muistan kesän kauan sitten, kun istuin moottoripyörän selässä ja asvaltti oli kuuma ja pehmeä niin, että renkaan kuvio jäi sen pintaan. Tervapääskyjen parvi pyyhkäisi ohi tiukassa muodostelmassa, kuin hävittäjät, korkeasti kirkuen. Se tuntui oikealta kesältä!

Hyvää juhannusta valkolehdokkien ja kirkuvien tervapääskyjen seurassa!

Kari Penttinen