Marginaalissa on jotain vahvuutta, jota pelätään. Marginaaliin ei kirkkain valo ulotu ja siellä oleminen vaatii itsenäistä ja rohkeaa ajattelua. Silti sinne jotkut haluavat. Jotkut haluavat piirtää rajansa itse, eivätkä kaipaa yhdessä sovittujen pelisääntöjen turvaa. Marginaalissa olo on yksinäinen, vähän kuin kuolevan maaseutukylän asukkaalla. Siellä joutuu tutustumaan itseensä, ihmiseen. He, jotka sieltä vierailevat keskustassa, tuovat mukanaan hämmennystä, parhaimmillaan muutosta ja ravistelua.
Keskiluokka, keskihinta, keskiolut tai keskipiste, kaukana marginaalista. Tyttölapsi ei voi ymmärtää, miksi hän ei voi mennä juhlamekossa päiväkotiin joka ikinen päivä. Yksi ei halua, että metsiä hoidetaan. Jollekin työmotivaatio ei synny rahasta. Joku ei ymmärrä että se oli vitsi. Miten määrittelemme ”meidät” ja ”heidät”. Miten hauras on identiteettimme, jos pelkäämme marginaalin muuttavan sitä? Miten hauraita olemme, kun keskustamme vapisee ja edessä on muutos? Rutiini. Aikuinen.
Minulla on rutiineja rakastava lapsi, jolle pitää kertoa etukäteen mitä tapahtuu, jotta hän voi siihen valmistautua. Lapsilta puuttuu kokonaiskuva maailmasta ja siksi uudet asiat voivat olla pelottavia. Milloin meille aikuisille olisi pitänyt kertoa, että samaan aikaan kun hyvinvointivaltiomme osat rapistuvat ja epävarmuutemme kasvaa, me joudumme vastaanottamaan marginaaleja, pakolaisia.
Yhteiskuntamme muuttuu ja selviämme siitä parhaiten jos käytämme energiamme sen hyväksymiseen ja jatkamme eteenpäin. Tähän tähtää tulevaisuudentutkimus. Se kertoo/varoittaa meitä tulevista muutoksista yhteiskunnassamme, jos vain osaa. Analyyttinen kansamme vain ei usko enää yhteen totuuteen. Yhä kauempana ovat yhteinen usko, talvisota tai lapin sota.
Olen jotenkin surullinen, että näihin sotiin liittyvät tunteet eivät jatku tulevissa sukupolvissa, sillä huolimatta tunteiden raskaudesta, niissä on silti jotain vahvaa, tuttua ja turvallista tunnetta, identiteettiä. Suomen sodissa taistelleiden vanhempien lapset jakavat suurta yhteistä kansallista identiteettiä, joka liukuu yhä kauemmas Tuntemattomasta sotilaasta tai Kätilöstä huolimatta. Keskipisteemme muuttuu.
Marginaalissa olevien kesken heidän valintansa on osa heidän identiteettiä ja heidän joukossaan hyväksyttyä. Ja he ymmärtävät toisia marginaaleja paremmin. Kieliryhmät, perhokalastajat, käyrätorvensoittajat, metsurit, ADHD:t, muurahaisakvaarioiden rakentajat, itkijänaiset, V8 –lehtien keräilijät, kotiäidit, maahanmuuttajat. Jollain elämän alueella olemme marginaalissa.
Stella Tiisala
Tämä kolumni on samalla Tiisalan viimeinen “PK:n pyynnöstä” -sarjassa.
