Vastauksena pitäisi olla että meillä on tapana käyttää niitä kun istumme ja luemme kirjaa tai vain istumme ja katselemme merelle tai vain aurinkoa ottaessamme. Niin kuin joskus näkee kuvissa tai lukee lehtien kesäliitteistä julkkisten kesällä tekevän.
Mutta jostain syystä meidän aurinkotuolimme vain nojaavat seinään. Käyttämättöminä. Sillä me sahaamme puita, korjaamme huussin kattoa, rakennamme uuden laiturin, raaputamme veneestä vanhat maalit ja maalaamme sen uudelleen.
Kesälomalla olevat lapsetkaan eivät istu aurinkotuoleissa. He juoksevat ympäriinsä eikä heidän leikeillään ja seikkailuillaan ole rajaa. Korkealla puussa, alhalla rannalla. Lisäksi he varmasti loukkaisivat sormensa jos yrittäisivät avata kokoontaitetut tuolit, ainakin minä tein niin kun olin pieni ja käytin tuoleja, vieläpä usein. Istuin ja luin heti kun se oli mahdollista. Toki myös leikin ja touhusin. Mutta useimmiten olin itsekseni, ainoa lapsi kun olen ja otin kirjan mukaani myös männynlatvaan. Ja keksipaketin. Joskus en vastannut kun äiti käveli alapuolellani minua etsien. Se oli minulta röyhkeästi tehty, mutta en halunnut keskeyttää lukemista. (= Lapset eivät ilmeisesti nykyään aina istu enemmän paikoillaan.)
Eikö olisikin hienoa jos
olisi kesäsihteeri,
joka tekisi pääosan asioista
jotka tulee tehdä?
Aurinkotuoleista mieleeni tulee myös televisio-ohjelma ”Solstollarna”, jota esitettiin Ruotsin televisiossa samaan aikaan kun meidän aurinkotuoliemme kangas kiinnitettiin puiseen runkoon. Kyseessä oli aivan hassu ohjelma jota koko perhe katsoi yhdessä. Ja nauroimme sen jatkuvasti toistuvalle vuorolauseelle ”Ulla-Bella vara sekreterare”. Ohjelman sketseissä oli myös sopivia annoksia tanskalaisia viinereitä ”sjokolääääden” kera sekä käsittämättömiä Samantha Fox-osioita. Älä kysy miksi…
Oli miten oli, aurinkotuolit saavat olla paikoillaan. Eikö olisikin hienoa jos saisi kesäsihteerin, joka hoitaisi pääosan asioista, jotka tulee tehdä niin että voisin istua vanhassa aurinkotuolissa ja lukea. Vaihtoehtoisesti saamme vain yksinkertaisesti jättää osan hankkeista ensi kesään. Jos tuolien vanha kangas repeää saamme luvan kiivetä mäntyihin. Vaikka on hauskaa touhuta yhdessä, aion tänä kesänä istua myös paikallani. Luulen että istahdan ja luen ääneen koko perheelle. Jotakin oikein jännittävää kirjaa, jotta kukaan ei nouse aurinkotuolista. Tai puutarhakeinusta – sillä sitä me kaikesta huolimatta käytämme.
