Vaikka yhteys omaan kotikaupunkiin on koko poissaolon ajan säilynyt erittäin läheisenä on pakko tunnustaa, että paljon on vielä opeteltavaa. Talon tavat alkavat tosin jo tulla tutuiksi, mutta kun sitä työnsarkaa on ihan riittämiin myös pihan puolella. Ja piha on iso.
Erilaisesta nuoresta on tullut tavallinen aikuinen tavallisine murheineen ja ongelmineen. Monet ongelmista ovat edelleen niitä samoja, joihin kuumeisesti etsittiin ratkaisuja 1990-luvun loppupuolella. Toiset ongelmat tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän ”tekemällä tehtyjä”. Tehdään kärpäsestä härkänen, kun asiat ovat ilmeisesti liiankin hyvällä mallilla.
Riidellään asioista, koska niin meillä on aina ollut tapana tehdä. Esimerkiksi vastakkainasettelu Paraisten ja saariston välillä on eräs tällainen ongelmakohta, jota olen aina syvästi ihmetellyt. Samantapaista vastakkainasettelua oli ainakin edellisessä työkaupungissani Hangossa havaittavissa vakituisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden välillä. Onko meillä täällä päin oikeastaan edes pitkässä juoksussa varaa riidellä keskenämme? Kiistakumppaneita ja kilpailijoita on aivan riittävästi muuallakin. Kapuloita rattaisiin tunkevia löytyy joka puolelta, ei meidän tarvitse kampittaa itseämme.
Ehkäpä meidän kannattaisi pitää puoliamme solidaarisesti, yhtenä rintamana, keskinäisen nahistelun sijasta? Mikään ulkopuolinen taho ei tuosta vain tule tarjoamaan meille täällä Paraisilla auttavaa kättä, ellemme itse sitä pyydä. Ja kun pyydämme, mahdollisimman laaja tuki on kaikkien edun mukaista.
Kuten kyltissäkin lukee, Paraisilla on paljon asioita joista on syytä olla ylpeä. On aktiivisia yhdistyksiä ja (urheilu)seuroja, ahkeria ja rohkeitakin yrittäjiä sekä runsaasti kulttuurin puolesta töitä paiskivia ihmisiä. Meitä on täällä moneen lähtöön. Me voisimme varmasti myös jokainen oppia jotain toisiltamme. Asioista ei tarvitse aina olla samaa mieltä voidakseen keskustella niistä myös rakentavissa merkeissä. Kaiken keskustelun ei tarvitse olla naljailua ja keskinäistä kuittailua.
Pienessä nurkkapatriotismissa ei ole mitään vikaa, sillä kukapa muu meidän puoliamme pitäisi – ellemme me itse. Totta kai kaikella on rajansa, enkä minä nurkkapatriotismilla tarkoita silmien ummistamista isommille ongelmille tai muille ihmisille.
