Nordkalk panostaa tänä vuonna Paraisille

Kaplinförwebben1
Toimitusjohtaja Jarkko Kaplin näkee Lappeenrannan ja Paraisten sisäisen kilpailun terveenä ja yhtiötä hyödyttävänä.
Nordkalkin aiempi divisioonajohtaja Jarkko Kaplin on ollut yrityksen toimitusjohtaja vuodenvaihteesta alkaen.
Sen jälkeen hän on ehtinyt mm. vierailla Nordkalk-paikkakunnilla Ruotsissa ja Virossa. Ensi viikolla kalenterin täyttävät tapaamiset Puolassa, mutta nyt haastattelua tehtäessä hän on Paraisilla.
– Pyrin olemaan puolet työajastani Paraisten pääkonttorilla, sanoo Kaplin.
Puolassa työskentelee neljäsosa Nordkalkin työntekijöistä, ja yhteiskunnan kehitys siellä näyttää Nordkalkin tuotteille suosiollista suuntaa.
– Käyn mielelläni tehdaspaikkakunnilla ja tapaan työntekijöitämme. Yrityskulttuuri vaihtelee jonkin verran eri paikkakuntien välillä, ja kaikilla on omat vahvuutensa ja haasteensa.
– Myös Suomessa meillä on tervettä, sisäistä kilpailua kuten Lappeenrannan ja Paraisten välillä.
– Ja se pitää sallia tiettyyn rajaan asti. On tärkeää että ihmiset ovat ylpeitä yrityksestä, jossa he toimivat. Yritysjohdon tehtävänä on huolehtia siitä, että yrityksen tuotteilla on sama toimitusvarmuus ja laatu riippumatta siitä mistä ne tulevat.
1930-luvulla rakennetut Lappeenrannan kaIkkiuunit suljettiin viime vuonna, mutta Paraisilla satsataan vielä tämän vuoden aikana 50 vuotta vanhan uunin päivittämiseen.
– Sanoisin että kalkkitehtaan uunilla on edessään vielä kymmeniä vuosia. Sitä päivitetään ja huolletaan tietysti jatkuvasti.
Paraisilla uudistetaan lähivuosina myös kaivoksen ajoneuvokantaa. Kyseessä on miljoonainvestointi kun uusitaan kaikki kiviautot ja kaivinkoneet.
Paraisten kaivoksesta louhitaan vuosittain kaksi miljoonaa tonnia kiveä eli siirrettävän kiven määrää on vaikea käsittää.
– Kalkkikiven ohella louhittavan sivukiven käyttöaste on kasvanut reilusti. Esimerkiksi viime vuonna Koirabaanalle vietiin vajaa kymmenen prosenttia ja loppuosa saatiin myytyä.
– Paikallisesti sivukiveä käytettiin muun muassa Kårkullan risteyksen tietyössä Saaristotiellä, mutta rahtaamme kiveä laivoilla myös Venäjälle ja Viroon.
Maantiekuljetusten määrä on todella iso ja siksi Kirjalansalmen sillan kunto on paikkakunnan teollisuudelle a ja o.
– Teollisuus ja kaupunki Folke Öhmanin johdolla ovat runsaan vuoden ajan tehneet hyvää yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa ja minusta se alkaa näkyä. Ymmärtämystä elintärkeälle yhteydelle on. Mielestämme sen tulisi näkyä kevään eduskuntavaalien jälkeen, seuraavassa hallitusohjelmassa.
Kirjalansalmen sillalla liikennöi päivittäin noin 11 000 ajoneuvoa, joista yli 600 on raskaita ajoneuvoja.
– Silta elää nyt keinotekoisen hengityksen aikaa. Uuden sillan saaminen on koko maakunnalle tärkeysjärjestyksessä korkealla.
Vaikka rakennusalan alamäki jatkuu, toimi kalkkitehdas viime vuonna täydellä teholla.
– Vähäisempi kysyntä meidän tuotteillemme on ennen kaikkea kotimaisessa rakennusteollisuudessa kun taas muut markkinat kuten Ruotsi vetävät.
Nordkalkin aikaisempi toimitusjohtaja Bertel Karlstedt on siirtynyt Valmetin palvelukseen.
Anja Kuusisto
Suomennos Leena Lehtonen