Paluumuuttaja valmentamaan Piffenin naisia

Viime vuosina Dickenin organisaatiossa vaikuttanut Björn Backman palaa Paraisille ja valmentaa tulevalla kaudella Piffenin naisten 1-divarijoukkuetta. Kuva: Mikael Heinrichs
Vaikka tilanne näytti kesän aikana ajoittain hieman uhkaavaltakin, naisten käsipalloa pelataan Paraislla tulevallakin kaudella. Piffenin punapaidassa aikoinaan muun muassa Ralf Westerlundin ja Ralf Eklundin kanssa pelannut Björn Backman ottaa vetovastuun.
– Pelasin siihen aikaan useamman kauden sekä 1. divisioonaa että mestaruussarjaa. Olimme siihen aikaan eräänlainen hissijoukkue, mutta taisi sieltä kaksi pronssimitaliakin tarttua matkaan, Backman muistelee.
Piffenin vuosien jälkeen hän pelasi Polissa ja Dickenin kakkosjoukkue Teamissa.
– Nykyään olen käsipalloilija yhtenä lauantaina vuodessa, eli kun ratkotaan yli 50-vuotiaiden ikämiesten SM-turnaus, hän nauraa.
Backman tarttuu luottavaisena haasteeseen, vaikka pelaajakato on ollut uhkana.
– Keskusteltuani kokeneempien pelaajien kanssa ymmärsin että osa heistä olisi kuitenkin jatkamassa ja B-tytöistä saamme apua ainakin harjoituksiin. Haluan ennen kaikkea nähdä, että pelaajat viihtyvät joukkueessa ja että juniorit kehittyvät ja kaikki saavat peliaikaa.
Backmanin työkiireiden johdosta hän tulee olemaan poissa muutamasta ottelusta ja harjoituksesta kauden mittaan. Tästä on kuitenkin sovittu joukkueen kesken ja kaikki osapuolet ovat tietoisia asiasta. Samalla Backman on erittäin kiitollinen kokeneiden pelaajien sitoutumisesta. Ilman heitä naisten joukkuetta tuskin pelikentillä nähtäisi.
– Meillä ei ole mitään lukkoon lyötyä tavoitetta kaudelle, pelaaminen 1. divisioonassa riittää. Mielestäni käsipallon pitää olla hauskaa – joten se on yksi kauden tavoitteista nuorten kehittämisen ohella, Backman sanoo.
Backmanille päätös palata Piffenin väreihin tuntui luonnolliselta.
– Kun työtilanne mahdollistaa tämän ja Nauvon talo vie paljon aikaa, totesin että on aika antaa jotain takaisin Piffenille jolle olen kuitenkin paljosta velkaa.
Hänen käsipallofilosofian kolme peruspilaria ovat aktiivinen puolustuspeli, nopeat vastahyökkäykset kun niitä on järkevä tehdä sekä peliäly.
– Sen parissa työskentelen mielelläni, pelikäsitys ja taito tehdä päätöksiä kenttätapahtumien perusteella eikä valmiin sapluunan mukaan on tärkeä ominaisuus. Unohtamatta henkilökohtaista otetta valmennuksessa.
Suurin yksittäinen kysymysmerkki lienee maalin suulla, sillä Linnéa Back siirtyi Ruotsin kakkostasolle Allsvenskaniin OV Helsingborg HK:n riveihin.
– Meillä on kyllä muutamia taitavia nuoria maalivahteja, mutta saa nähdä ovatko he vielä valmiit astumaan niihin saappaisiin.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi