Maj Björk (o.s. Lindholm) ja Ina Hellström nimettiin kunniagalleriaan yhdessä 28 muun naispelaajan kanssa naisten SM-sarjan 70-vuotisjuhlallisuuksien lomassa. Suomen käsipallosankarit numero 32 ja 37 ovat aktiiviurallaan olleet monessa mukana Piffenissä ja myös edustaneet käsipallomaajoukkuetta eri vaiheissa 1960- ja 1970-luvuilla.
Ina Hellströmin ura suunnistuksen parissa hakee vertaistaan, sillä 48 SM-mitalia eri ikäluokissa aina N70-sarjaan asti on todella kova saavutus. Lisäksi hän oli aikoinaan ensimmäinen nainen Pargas IF:n keskushallituksessa vuonna 1963. Hän istuikin hallituksessa lähes 30 vuoden ajan.
– Siihen aikaan tehtiin kaikkea, joten pitihän sitä olla mukana, Hellström sanoo.
Käsipallosankaridiplominsa hän sai 6. helmikuuta pelatun nostalgiaottelun yhteydessä.
Ina Hellström
- Pelannut käsipalloa Pargas IF:ssä
- SM-kultaa (1968), 3 SM-hopeaa (1958, 1967, 1969), 3 SM-pronssia (1960, 1961, 1966)
- 5 A-maaottelua (1962–1968)
- Myös aktiivinen suunnistuksessa ja yleisurheilussa
- Pargas IF:n kunniajäsen
- Valittu 17 kertaa seuran Vuoden naisurheilijaksi
– Itse olin matkoilla kun kutsu Helsingin palkitsemistilaisuuteen tuli, joten se jäi väliin. Olisi toisaalta ollut oiken mukavaa tavata vanhoja pelikavereita Haukkojen ajoilta, Maj Björk harmittelee.
Monelle nuoremmalle paraislaiselle Björk on kuitenkin tutumpi jumppamaikkana.
– Urheilustahan tuli minulle tavallaan ammatti kuitenkin. Todennäköisesti oma mielenkiinto urheilua ja liikuntaa kohtaan vaikutti uravalintaan, hän sanoo.
Björk muistelee kouluttautuneensa aikoinaan käsipallotuomariksi yhdessä edesmenneen joukkuetoverinsa Monica Schoultzin kanssa 1970-luvun alkuvuosina.
– Siihen aikaan en muista olleen muita naispuolisia tuomareita. Se olikin todella hauskaa hommaa ja olisin itse asiassa voinut jatkaa tuomarina, Björk sanoo.
Stig ”Jomppa” Eriksson valmensi aikoinaan monia juniori- ja naisjoukkueita ja oli samalla edelläkävijä Paraisten SM-sarjatason käsipallotuomarien saralla. Perinne sai jatkoa Olle Karlssonin, Tommy Nymanin, Bengt Gustafssonin ja Jan-Erik Leanderssonin myötä.
Björk aloitti käsipallon pelaamisen 13-vuotiaana 1963. Silloin tytöt ja naiset harjoittelivat yhdessä miesten joukkueen kanssa.
– Olin silloin ehkä metri viisikymmentä pitkä, joten treenit olivat kovia, Björk nauraa.
Hän päätti oman peliuransa 1980-luvulla, jollloin hän pelasi vielä osan Piffenin kotiotteluista.
– Vuoden 1987 30-vuotisjuhlaottelun jälkeen en tosin koskaan enäää pelannut muuta kuin oppilaiden kanssa liikuntatunneilla. Minulla meni silloin polvi rikki aika pahasti, Björk kertoo.
Maj Björk (o.s. Lindholm)
- Pelannut käsipalloa Pargas IF:ssä ja Haukoissa
- 4 SM-kultaa (1968 PIF, 1971 Haukat, 1973 Haukat, 1974 Haukat), 3 SM-hopeaa (1967 PIF, 1969 PIF, 1972 Haukat), SM-pronssia (1966 PIF)
- 7 A-maaottelua PM-turnauksien yhteydessä (1970–1973)
- Myös aktiivinen suunnistuksessa, yleisurheilussa, voimistelussa ja hiihdossa
- Pargas IF:n kunniajäsen
Ylioppilasaineensa pallopelien kiehtovuudesta kirjoittaneen Björkin teki kuitenkin usein mieli pelata senkin jälkeen.
– Omalta uraltani muistan myös sen, että aina jos Ina syystä tai toisesta puuttui kokoonpanosta, me muut olimme hieman huolissamme miten tässä nyt käy. Muut pelaajat pystyttiin usein korvaamaan, mutta Inan kaltaista pelaajaa ei toista ollut, Björk sanoo.
– Palloilun aloitin jo viisivuotiaana naapurilasten kanssa, mutta en tarkalleen muista milloin olisin aloittanut varsinaisen lajiharjoittelun, hän kertoo.
Hellström on kuitenkin ollut todella iso osa Piffenin käsipallomenestystä. Naisten yhteensä yhdeksästä SM-mitalista hän on ollut mukana voittamassa seitsemää. Kaksi muuta tulivat vasta 1990-luvulla.
– Käsipallo jäi omalta osaltani 1970-luvun alussa kun joukkue käytännössä hajosi. Muut joko muuttivat pois tai lopettivat muista syistä. Loppujen lopuksi porukkaa ei tahtonut löytyä otteluihin saatikka harjoituksiin, joten käsipallo sai jäädä, hän kertoo.
Naisten maajoukkuetoiminta ei 1960- ja 1970-luvuilla ollut kovin aktiivista, sillä varsinaisia A-maaotteluita pelattiin käytännössä vain PM-kisojen yhteydessä 1967 Tanskassa, 1970 Norjassa ja 1973 Riihimäellä. Näiden lisäksi maajoukkue kokoontui leireille ja kiertueille, joiden aikana pelattiin lähinnä harjoitusotteluita erilaisia kokoonpanoja vastaan. Siitä johtuen sen aikakauden maaottelumäärät ovat suhteellisen vaatimattomia. Ruotsissa 1976 pelattuihin PM-kisoihin kukaan Paraisilta ei enää osallistunut.
– Minulla on myös ikävämpi muisto maajoukkuematkalta Itä-Saksassa. Asuimme tavalliseen tapaan perheissä ja heräsin keskellä yötä siihen, että eräs mies tuli huoneeseen pitkän kiväärin kanssa etsien piiloutuneita sänkyni alta. Seuraavana päivänä meidän piti sitten pelata ottelu, Hellström kertoo.
Helmikuussa 1967 Hellström oli maajoukkueen matkassa Petroskoissa ja samana keväänä hän pelasi PM-kisoissa Kööpenhaminassa. Petroskoin turnauksessa hänet valittiin parhaaksi pelaajaksi.
– Eräs toinen ikävä muisto liittyy Piffenin 50-vuotisjuhliin seurojentalolla 1964. Olimme asettaneet esille kaikki mitalit ja muuta tavaraa näyttelyä varten, mutta ennen kuin ehdimme saamaan ne kotiin joku oli siivonnut ne pois tai varastanut ne. Kukaan meistä ei tietääkseni koskaan saanut niitä takaisin, Hellström muistelee.
Björk saavutti suurimmat meriittinsä opiskeluaikoina Haukkojen riveissä. Hänen maaottelunsa ajoittuvat vuosille 1970–1973 ja Haukoissa hän voitti kolme SM-kultaa ja yhden hopean.
– Se oli todella hyvä joukkue. Siitä porukasta neljä muutakin pelaajaa valittiin käsipallosankariksi: Marjatta Sipi, Schoultz, Pia Viertonen ja Barbro Österman.
Vaikka Björk arvostaa omalle kohdalle osunutta kunnianosoitusta, hän haluaa nostaa esille uraauurtavan työn jota Piffen siihen aikaan teki naisten käsipallon eteen.
– Harjoittelimme kahdesti viikossa, eikä sitä muualla tehty. ”Jomppa” Eriksson oli todella hyvä valmentaja joka osasi saada kaiken irti meistä joukkueena, joka oli parempi kuin osiensa summa. Jossain vaiheessa meillä oli aina perjantain harjoitusten jälkeen edessä riviin asettuminen, jolloin nimettiin sen viikonlopun pelaava joukkue. Se oli aina hermoja raastava paikka, Björk muistaa.
Inan hän muistaa puolustuksen tukipilarina ja heittäjänä jota vastustaja kunnioitti. Ennen kaikkea Piffenin menestyksen perustan loi kuitenkin pelijärjestelmä.
– Maalivahtimme Tettan Lindqvist nappasi usein pallot ja käynnisti nopeita hyökkäyksiä, joista me vikkelät teimme paljon maaleja. Lena Laurén (s. Tuomi) oli myös isossa roolissa pelinrakentajana, Björk sanoo.
Piffenin mestaruusjoukkueesta kaudella 1967–68 myös Lindqvist (2), Gun Hellén (2) ja Laurén (4) ovat pelanneet A-maaotteluita.
Kumpikaan ei enää seuraa käsipalloa kovin aktiivisesti, mutta Björk myöntää näkevänsä joitakin otteluita. Hän ei liiemmin pidä siitä, että laji on kehittynyt entistä enemmän voimaa ihannoivaan suuntaan.
– Kun minut laitettiin aikanaan vartioimaan siihen aikaan Suomen parasta kuulantyöntäjää Christine Barckia muistan hauskan jutun. Hän oli aika paljon minua isompi ja omasi huiman heittokäden. Vartioin häntä parhaani mukaan ja hän sanoikin minulle ettei halua juosta ylitseni kun olen niin pieni ja hento. Hän oli sen verran kiltti että suostui vaan seisomaan pelin ulkopuolella juttelemassa kanssani, Björk nauraa.
– Nostalgiaottelun alla pelatut tyttöjen ottelut tekivät ainakin minuun suuuren vaikutuksen. Ajatella, että nuoret tytöt ovat noin taitavia ja tiesivät tarkalleen miten kuvioiden pitää mennä, Hellström toteaa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
