Paraisten ehdokkaat tyytyväisiä kampanjoihinsa

sdp
Paraisilta ei valittu yhtään edustajaa eduskuntaan, mutta kaikki neljä ehdokasta ovat silti tyytyväisiä omiin vaalikampanjoihinsa.
SDP:n ehdokas Kyösti Kurvinen sai maakunnassa yhteensä 1 052 ääntä, joista 627 Paraisten äänestysalueella. Hän sai eniten ääniä neljästä paraislaisesta ehdokkaasta.
– Minulla on ollut pieni mutta tehokas tukiryhmä, joka on tehnyt kovasti töitä saadakseen minut eduskuntaan. Olemme käyttäneet kampanjassa sosiaalista mediaa, koputtaneet oville, jakaneet esitteitä, seisseet toreilla ja jakaneet ruusuja kauppojen ulkopuolella. Olen todella iloinen vaalimenes-tyksestäni ja olen mielelläni ehdolla myös seuraavissa vaaleissa, sanoo Kurvinen.
Vihreiden Helena Särkijärvi sai yhteensä 660 ääntä, joista 126  Paraisten äänestysalueella.
– Olen tyytyväinen vaalikampanjaani kokonaisuudessaan. Yllättävän paljon ihmisiä lähti mukaan kampanjaani myös Saaristomeren Vihreiden ulkopuolelta, mistä olen hyvin iloinen. Halusin tarkoituksella nostaa esille myös Paraista ja upeaa saaristoamme, ja uskon meidän varmasti saaneen kampanjani kautta myönteistä huomiota.
Olen myös hyvin iloinen siitä, että sain ääniä lähestulkoon koko maakunnan alueelta. On upeaa huomata, että myös Turun ulkopuolella ja maaseudulla uskotaan vihreisiin arvoihin.
Vaikka vihreät saivat valtakunnallisesti ison vaalivoiton, on uudella eduskunnalla lähivuosina päätettävänään monia vaikeita asioita. Minä toivon, ettei luonnon ja ihmisten hyvinvointia näissä päätöksissä unohdeta.
Erityisesti haluan kiittää paraislaisia saamastani luottamuksesta, sillä sain täältä merkittävän äänisaaliin. Tarkoituksenani on asettua ehdolle kunnallisvaaleissa keväällä 2017, joten tästä on oikein mukava jatkaa.
Kristillisdemokraattien Håkan Westergård sai Paraisilla 53 ääntä ja hänen kokonaisäänimääränsä oli 904 ääntä.
– Olin kyllä toivonut enemmän ääniä, mutta olen kuullut että tulosta voidaan pitää hyvänä koska olin nyt ensi kertaa ehdokkaana. Oli miten oli, niin tulos ei riittänyt eduskuntapaikkaan.
Haluan tietysti kiittää kaikkia, jotka osoittivat luottamustaan ja antoivat minulle äänensä. Jatkamme ja teemme työtä hienon saariston, hyvän Turun-maan ja vahvan Suomen puolesta, sanoo Westergård.
Voitko ajatella asettuvasi uudelleen ehdokkaaksi?
– Sitä on vielä vähän liian aikaista arvioida. Olen nyt 67-vuotias ja toki on vanhempiakin ehdokkaita, mutta pyydän saada palata asiaan noin kolmen vuoden kuluttua.
Julius Karlsson, Vasemmistoliitto, sai Paraisilla 20 ääntä ja  maakunnassa kaikkiaan 133. Hänen mielestään vasemmiston heikko vaalitulos on järkyttävää.
– Oma tulos oli olosuhteisiin nähden odotettu. Kokonaistulos kaikkineen suorastaan järkyttävä. Vasemmistoliiton kannalta synkässä tuloksessa loistavat vain nuorten naisten hyvät tulokset Li Anderssonin johdolla. Tällä tuloksella suomalaisten eriarvoistuminen kiihtyy ja katseet kääntyvät entistä enemmän sisäänpäin. On masentavaa, että vaalivoiton voi saavuttaa vuonna 2015 olematta itse mistään mitään mieltä, lietsomalla ennakkoluuloja ja syyttämällä kaikkia muita. Positiivisena puolena voi pitää sitä, että tulos on niin selvä. Tämän tuloksen perusteella seuraava hallitus ei voi ainakaan piiloutua sen taakse, että vaalitulos ei antanut mahdollisuutta selvään poliittiseen linjaan. Nyt on täysi oikeus odottaa voittajilta selkeitä toimia, nopeita tuloksia ja vahvaa johtajuutta. Näitä kun kansalle on kerran luvattu. Aijon jatkaa politiikassa tulevaisuudessakin. Täytyy palata perustyöhön päivänpolitiikassa ja tehdä ruohonjuuritason työt entistäkin paremmin. Luottamus täytyy rakentaa alusta alkaen konkreettisen työn kautta.