Piffenin naiset valmiita uuteen kauteen

Pauliina Ahokas tekee paluun. Kuva: Gösse Storfors.
Pauliina Ahokas tekee paluun. Kuva: Gösse Storfors.
 
Piffenin käsipallonaiset aloittavat kauden lauantaina klo 13.50 kotona, jolloin vastassa on Dicken Akademi.
– Joukkueessa on tapahtunut aika paljon muutoksia ja kaudesta tulee mielenkiintoinen, sanoo joukkueen kapteeni Jessica Ranta-aho.
Tänä vuonna naisissa pelataan myös Kakkosta, joten ”helpoimmat” joukkueet ja ottelut ovat poissa. Se ei kuitenkaan pelota Piffeniä, joka viime kaudella päätyi neljänneksi ylemmässä loppusarjassa. Nyt yhdeksän joukkuetta pelaa kaksinkertaisen runkosarjan.
– Sarjasta tulee paljon kovempi tällä kaudella, mutta tavoite on päästä kolmen parhaan joukkoon. Nousu ei ole tavoitteena, mutta haluamme tietenkin voittaa kaikki ottelut. Monelle meistä tämä on harrastus eivätkä resurssit riitä liigassa pelaamiseen. Seuraava isompi vuosikerta on -02 syntyneet, joten kestää vähän aikaa ennenkuin pohja on tarpeeksi laaja.
Toinen ongelma on harjoitusvuorojen puute. Virallisesti naisilla on kolme harjoitusvuoroa viikottain. Maanantaisin ei ole hallivuoroa, joten silloin on kuntosaliharjoittelua. Monet sunnuntaivuorot jäävät pois kun PUNT on varattu kilpailuja varten. Torstain pääharjoituksessa kolmasosa ajasta käytössä on vain kolmasosa PUNTin hallista.
Joukkueen kapteeni Jessica Ranta-aho. Kuva: Gösse Storfors.
Joukkueen kapteeni Jessica Ranta-aho. Kuva: Gösse Storfors.
– Odotamme Piffenin uusia halleja kuin kuuta nousevaa, sanoo Ranta-aho.
Viime vuoden joukkueesta kourallinen on lopettanut: sisarukset Linda ja Elin Nordling, Pia LeGrand, Sandra Blomqvist ja Sophie Rönkönharju. Plussan puolella ovat paluun tehneet Paulina Ahokas, Martina Lemberg ja Jamila Lervik. Sen lisäksi junioreista on nostettu Emma Söderlund ja Ronja Lindroos, jotka myös pelaavat ÅIFK:n B-tytöissä, jotta saavat pelata samanikäistenkin kanssa.
– Ilahduttava oli että sunnuntaina neljä ÅIFK:n A-tyttöä oli harjoituksissamme. Heillä ei ole A-tyttöjen joukkuetta tällä kaudella ja kaikki eivät saa peliaikaa naisissa. Linnea Back pelasi jo viime kaudella sekä meidän että ÅIFK:n maalilla. Silloin IFK:lla oli neljä maalivahtia, nyt heitä on vain kaksi, joten en tiedä mitä tapahtuu jos meillä on otteluita samanaikaisesti.
Dicken Akademin kanssa pelattiin viime kaudella tasan ja tuli yksi tappio. Heillä on yleensä nuori nopea joukkue ja Jessica Ranta-aho jännittää hiukan miten yhteispeli ensimmäisessä ottelussa sujuu. Valmistautumisaika on ollut aika lyhyt ja muutokset joukkueessa melko suuria.
Gösse Storfors
reporter@fabsy.fi


 

PIF-naiset 2015–16

Maalivahti: 1 Linnea Back
Kenttäpelaajat: 3 Malin Sjöblom, 4 Nina Barck, 6 Anette Herrgård, 7 Martina Lemberg (A), 8 Ronja Lindroos, 10 Anna Fröberg (A), 11 Jessica Ranta-aho (C), 13 Linda Suominen, 14 Emma Söderlund, 16 Paulina Ahokas, 18 Mira Öhman, 19 Jamila Lervik, Malin-My Lindblom
Valmennus: Jan Eriksson, Bror Blomqvist (mv)
Joukkueenjohtaja: Tomas Jansén