Senioreiden suosittu taidekerho perjantaisin

 
KonstgruppWebben
Näen keskittyneitä ilmeitä kun tulen Seniorumiin perjantai-iltapäivänä. Kymmenkunta senioria maalaa kukkia, maisemia, lintuja tai jotain muuta akvarelli- tai oljyväreillä. Aiheen ja tekniikan voi itse valita. Taidekerho Pictura pitää maalauskerhoa senioreille perjantaisin kello 13 – 15. Aiempaa kokemusta ei tarvita vaan kerhon ohjaajat Nancy Rosenblad ja Margot Åberg auttavat ja neuvovat tarvittaessa.
Maalauskerho aloitti viime keväänä ja osallistujien määrä on kasvanut tasaisesti. Kerho on ilmainen ja materiaalia on saatavilla mutta halutessaan voi tuoda myös omat materiaalit.
– Olemme iloisia jos mukaan tulee uusia maalareita, tilaa on useammallekin, sanoo juuri tänä perjantaina kerhoa ohjaava  Rosenblad. Maalaamme, juttelemme, juomme kahvia ja meillä on oikein mukavaa.
Siv Margaris maalaa kukkia akvarelliväreillä. Hän on ollut mukana kerhossa syksystä alkaen.
– Luin lehdestä että tällainen kerho toimii ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Olen aina pitänyt maalaamisesta, mutta en ole osallistunut kursseille. Olen maalannut paljon posliinia, mutta vain kotitarpeiksi. On hyvä että eläkeläisille järjestetään tällaista toimintaa. En tuntenut täältä ketään entuudestaan, mutta täällä tutustuu toisiin ja meillä on todella mukavaa.
Pöydän ympärillä istuu enimmäkseen naisia, ryhmässä on vain yksi mies. Rune Sjöblom on ollut mukana vasta pari viikkoa mutta seinällä on jo hänen ensimmäinen työnsä, siniharmaasävyinen kukkakimppu. Nyt hän on aloittanut maalauksen, jonka aiheena on kaunis vuoristomaisema.
– Kesti kauan ennen kuin löysin tämän aiheen. On tärkeää että löytää jotakin mikä tuntuu oikealta ja jonka uskoo voivansa maalata, hän sanoo hymyillen. Minäkin luin kerhosta lehdestä ja minulla on niin paljon vapaa-aikaa että ehdin lukea tarkkaan kaikki lehdet ja löysin uutisen tästä toiminnasta. Olen aina ollut kiinnostunut maalaamisesta, mutta en ole aikaisemmin maalannut juurikaan muuta kuin posliinia.
– Täällä on kyllä mukavaa, mutta joskus keskustelu voi käydä vähän kuivaksi. Olisi hauskempaa jos naiset kertoisivat enemmän vitsejä, sanoo Sjöblom.
Ehdotus naurattaa muita maalareita.
Senioreiden taidekerho kokoontuu perjantaisin kello 13-15 Seniorumissa. Se on hotellin kiinteistössä ja sisäänkäynti on torisillan puoleisesta päädystä. Osallistujien töitä on esillä Seniorumissa 10. huhtikuuta saakka.
Marina Saanila
suomennos Leena Lehtonen