Susi on viimeksi nähty Lemlahdessa

varg susi
Viimeisimmän havainnon Lemlahdessa on tehnyt metsästäjäKuva: Lillian Tveit/Shutterstock/SPT

Paraisten Riistanhoitoyhdistys, joka on on riistahallinnon paikallistason yksikkö, vahvistaa, että susi on liikkunut Kirjalassa ja Lemlahdensaarella Paraisten pohjoispuolella.

Viimeisimmän havainnon on tehnyt metsästäjä, joka otti yhteyttä metsästysseuraan tiistaina, sanoo metsästysseuran toiminnanjohtaja Tomas Björkroth.

– Metsästäjä näki suden Lemlahdensaarella, missä se juoksi häntä karkuun, mikä on normaalia käytöstä sudelta, joka tulee ihmisen läheisyyteen.

Ei uusia havaintoja raadelluista peuroista

Björkroth ei ole saanut uusia havaintoja raadelluista peuroista sen jälkeen, kun sunnuntaina löydettiin raadeltu peura Lielahdessa alle 100 metrin päässä omakotitalosta.

Aikaisemmin hänen mukaansa on tehty kaksi varmaa havaintoa sudesta.

Silloin se on liikkunut melko pienellä alueella Kirjalassa ja Lemlahdessa. Toistaiseksi oletetaan, että susi on yksin.

Mahdollisesti se on yksi sudenpennuista, jotka syntyivät Kemiönsaarella noin kaksi viikkoa sitten ja se on tullut jäitä pitkin.

Jokainen, joka näkee suden, voi ottaa yhteyttä metsästysseuraan.

– Tottakai on mielenkiintoista tietää, missä se liikkuu, kun otetaan huomioon, että on olemassa riski esimerkiksi koirille. Samalla haluan korostaa, että jos näkee sen, niin kannattaa ilmoittaa siitä, koska jälkihavainnot ovat usein erittäin epävarmoja. Sää vaikuttaa eläinten jälkiin ja ne muuttuvat, kun tulee lunta ja useimmiten ne kuitenkin osoittautuvat koiran jäljiksi, sanoo Björkroth.

Carina Holm
carina.holm@aumedia.fi
Käännös Timo Järvenpää

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*