Uskomatonta, että saimme vielä kokea kunnon vanhanajan talven!
Laaja korkeapaine asettui Suomen päälle ja esti Atlantin matalapaineiden pääsyn maahamme viiden viikon ajan. Ilma oli aurinkoista ja kylmää, kylmempää kuin –10 astetta ja muutamana päivänä noin –20. Lunta oli riittävästi hiihtolatujen avaamiseen ja optimistit ottivat esille lumikengät. Talvea kesti viisi viikkoa, mutta erinomainen sää sai sen tuntumaan paljon pitemmältä.
Piffenin latumestarit pitivät golfkentän ja hiihtostadionin ladut erinomaisessa kunnossa. Siitä heille suuri kiitos! Ehdin kiertää seitsemän kilometrin ladun 40 kertaa minitalven aikana. Se ei tietenkään ole mitään verrattaessa talveen 2013 kun kiersin saman ladun 200 kertaa.
Hiihtäminen alkoi pikkuhiljaa tuntua harjoittelulta, mutta ykskaks tajusin miten hienosti aurinko paistoi männynrunkojen lomitse ”Takimmaisella lenkillä”. Kaivoin puhelimen esiin, riisuin hiihtokäsineet ja ikuistin hienon maiseman, mutta omatunto rupesi kolkuttamaan kun koko ajan olin tietoinen trackerin tikittämisestä.
Harjoittelu on tuottanut tulosta. Vuoden ensimmäisellä kiekalla huomasin, että käsivarsissa ei ollut voimaa, hiihdon rytmi ja tasapaino olivat huonoja. Nyt jaksan hiihtää vuorohiihtoa muutaman kilometrin ja tasatyöntöä ainakin puoli kilometriä.
Hiihtorytmi on parempi kuin moneen vuoteen. Mutta en väitä, että olisin hyvä hiihtäjä. Jokaisella kierroksella minut ohittaa sekä miehiä, että naisia. Se on pakko hyväksyä, mutta joka kerran muistuu mieleen miten hävisin hiihtokilpailun Christerille. Tämä tapahtui Sandnabban kansakoulussa Purmolla 65 vuotta sitten ja alkaa olla aika unohtaa koko asia.
Kun harjoittelu on ruvennut dominoimaan olen alkanut kaivata hiihtämistä hienoissa maisemissa pitkää latua auringon paistaessa. Kun muutimme Paraisille, yli 40 vuotta sitten, täällä oli ainakin kaksi pitkää hiihtoreittiä, Stickanin latu Gunnarsnäsistä Sattmarkiin ja toinen Tennbystä Hirsalön saareen. Kumpaakaan latua ei oltu ajettu moottorikelkalla, ne pysyivät auki kun ihmiset hiihtivät niitä. Hirsalön latu nousi Lemlahden saareen Brattnäsinlahden kautta läpi leveän ruoikon.
Muistan vielä kuinka luisto oli huonoa kun ruokoa oli tarttunut suksien pohjaan. Lemlahden ja Hirsalön välisessä salmessa jää oli heikkoa ja jäälle nousi vettä. Perillä Hirsalössä oli joskus sunnuntaisin mahdollista ostaa mehua tai kahvia. – Stickanin reitin hiihtäminen oli vaikeaa ensimmäisellä kerralla. Latu Bötesbergille nousi jyrkännettä jossa oli pakko askeltaa sivuttain ylös. Varmaankaan latu ei kulkenut oikeassa kohdassa sinä vuonna!
Olisi paikallaan selvittää voisiko Paraisilla tehdä pitkänmatkan ladun jonnekin. Paraisilla on hyvä maine hiihtopaikkakuntana ja sitä voitaisiin vielä vahvistaa jos voitaisiin ylpeillä tosi pitkällä hiihtoreitillä. Nyt kun lumi sulaa taidan poiketa Pietarsaaressa. Siellä on 25 km pitkä latu joka lähtee Västersundsbystä ja kulkee neljän taukotuvan kautta, kiertää Pörkenäsissä Långsjön ja palaa Västersundsbyhyn. Mutta coronatilanne on vaikeutunut ja ehkä on parasta jättää matka Pohjanmaalle tekemättä!
Kari Penttinen
Biologi, Kalakoulun entinen rehtori
Kommentoi