Tilinpäätös keräsi kiitosta

Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén esittelee vuoden 2014 tilinpäätöstä valtuustolle. Kuva: Mikael Heinrichs.
Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén esittelee vuoden 2014 tilinpäätöstä valtuustolle. Kuva: Mikael Heinrichs.
Tiistain valtuuston kokouksessa kaupungin viime vuoden tilinpäätöstä ylistettiin lähes maasta taivaisiin. Huolenaiheitakin löytyi, sillä kaupungin henkilöstön hyvinvointi antoi aihetta keskusteluun.
Tiistain valtuuston kokous aloitettiin kiittämällä vahtimestarin ja huoltomiehen tehtäviä hoitavaa Kenneth Höglundia, joka jää eläkkeelle parin viikon kuluttua.
Tämän jälkeen allkoi vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely. Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén silminnähden myhäili esitellessään hyviä lukuja.
– Tämä on paras tilinpäätös pitkään, pitkään aikaan, Nygrén sanoi.
Tulos on reilut 919 000 euroa ylijäämäinen samalla kun kaupunki on lyhentänyt lainojaan toisena perättäisenä vuotena. Asukaskohtainen velkataakka on tällä hetkellä 2 791 euroa, mikä on tasan viisikymmentä euroa yli koko maan keskiarvon.
Hyvän tuloksen taustalta löytyy tiukka talousarviokuri ja noin 600 000 euroa ennustetta suuremmat verotulot, pääosin kiitos kiinteistöverouudistuksen. Yhteensä 37:stä vastuualueesta ylityksiä oli vain neljässä: IKT, talous, perhepalvelut ja rakennusluvat.
Siitä huolimatta ongelmiakin on. Paraisten asukasmäärä laski toista vuotta peräkkäin, vuodenvaihteessa kaupungissa oli 15 497 asukasta. Työttömyysaste on seudun keskiarvoa pienempi, mutta on siitä huolimatta noussut viime vuoden aikana 6,9 prosentista 8,6 prosenttiin. Samalla kaupungin ikärakenne muuttuu nopeasti, viimeisten kymmenen vuoden aikana yli 65-vuotiaiden määrä on noussut tuhannella.
Kaupungin henkilöstöraportti johti vilkkaaseen keskusteluun, kun kävi ilmi että vain 29 prosenttia oli vastannut siihen –  ja heistä 13 prosenttia oli kokenut työpaikkakiusaamista.
Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:lle myönnnettiin enintään 1,21 miljoonen euron lainalle omavelkainen takaus 25 vuodeksi. Samalla selvisi ketkä RKP:n riveistä korvaavat Monica Hedström-Järvisen lautakunnissa.
Merja Fredrikssonista tulee jäsen ja puheenjohtaja valtuuston vaalilautakuntaan, Maj Björk tulee sivistyslautakuntaan ja sen ruotsinkielisen jaoston puheenjohtajaksi.
Mikael Heinrichs