“Tuu mukaan!”

Alkaako jatkuva koronauutisointi jo kyllästyttää?

Tuntuuko, että mediassa ei oikein muusta enää puhutakaan kuin maailmalla jylläävästä uudesta viruksesta?

Keväällä monet lapset ja nuoret opiskelivat kotoa käsin ja vanhemmat siirtyivät etätöihin. Harrastukset menivät tauolle.

Kesä helpotti hieman tilannetta ja kotimaanmatkailu mahdollistui – hyvästä käsihygieniasta ja turvaväleistä huolehtien ja muistuttaen tottakai.

Nyt arjen taas alettua ja vuodenajan vaihduttua syksyksi on monissa perheissä ja yhdistyksissä oltu uuden edessä. Miten järjestää esimerkiksi vapaa-ajantoimintaa ”uusi normaali” muistaen eli ilman, että altistetaan isoa joukkoa ihmisiä?

Onko mahdollista toimia turvallisesti yhdessä sisätiloissa vai siirtyäkö pysyvästi pihalle?

Kysymyksiä on monia, vastauksia saadaan vähitellen sitä mukaa, kun uusi virus ja sen käyttäytyminen aletaan tuntea paremmin.

Jos sinusta tuntuu, että kaipaisit monen kuukauden ”neljän seinän” sisällä istumisen sijaan jotakin vaihtelua elämääsi, koeta löytää mieleistä tekemistä päiviesi kuluksi.

Etenkin, jos teet etätöitä tai sosiaaliset kontaktisi ovat pudonneet suositusten mukaan minimiin.

Mieti mistä pidät ja mikä saa sinut hyvälle tuulelle.

Onko se esimerkiksi käsillä tekeminen tai askartelu, luonnossa liikkuminen vai kenties kokkailu ja hyvä ruoka?

Kaipaatko uusia ystäviä tai kiinnostaako retkeily luonnossa?

Haluaisitko aikuinen itsellesi uutta puuhaa tai vaikkapa vastapainoa työelämälle?

Jos vastasit yhteenkään edellä mainittuun kohtaan kyllä, tule mukaan partioon. Meitä on maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa yli 200 maassa. Suomessa toiminnassa on mukana yli 65 000 jäsentä.

Partio on monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille. Ilman partiota 50 000 lasta ja nuorta jäisi vaille viikoittaista harrastusta ja tärkeitä kavereita.

Partiossa tehdään vuosittain 3 miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä, mikä vastaa 1 800 nuorisotyöntekijän panosta.

Partiolaiset järjestävät vuosittain yli 14 000 retkeä, leiriä, vaellusta ja purjehdusta.

Täällä kotimaassamme on yli 700 toimivaa lippukuntaa eli partion paikallisyhdistystä, ja partiolaisten toimitiloja löytyy 76 prosentissa kunnista, joten matka kotoa harrastuspaikkaan on monesti varsin kohtuullinen.

Kunnista 98 prosentissa asuu partiolaisia. Voi siis todeta, että partio on aidosti valtakunnallinen harrastus.

Jos hiukkaakaan kiinnostuit tai haluat lisäinfoa, ota yhteyttä luotohe@gmail.com

Paikallisyhdistyksemme Paraisten Merikotkat ry tarvitsee erityisesti täysi-ikäisiä mukaan toimintaan mahdollistaakseen laadukkaan vapaa-ajan harrastuksen lapsille ja nuorille.

Tarjoamme koulutusta ja tukea.

Heidi Luoto

Paraisten Merikotkien viestintävastaava ja pestijohtaja sekä Lounais-Suomen partiopiirin aikuis- ja luottisryhmän puheenjohtaja

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*