Ensiksi on löydettävä kaikille mukana olijoille sopiva päivä.
Sitten pitää löytää lauttojen aikataulu, jonka on jälleen kerran unohtanut säästää puhelimessaan.
Kaikille sopivan ajankohdan löytäminen saattaa olla vaikeaa.
Se ei sovi kenellekään. Menen sitten yksin.
Sitten on suunniteltava ruoka. Koska on laiska luonteeltaan on ruoan oltava yksinkertaista. Mutta hyvää.
Kumisaappaat. Hyttysspray.
Oliko siellä sinappia? Ei, hiiret ovat herkutelleet sinappipurkilla…Kauppaan siis. Tarkoitus on ehtiä kymmenen lautalle.
Piiiitkä kassajono.
Vanha nainen ojentaa kolikoita täynnä olevan kukkaron kassatytölle. Kassatyttö hikoilee ja punastuu. Laskee rahoja uudelleen.
Lapsiperhe, täyttä kurkkua huutava vauva ja kiukutteleva kolmivuotias ja ostoskärryt täpötäynnä.
Hapan isomahainen ukko ja 24 oluen pakkaus. Haisee hieltä. Toinen kassajono houkuttelee, mutta tietäähän että ei koskaan kannata vaihtaa. Harmittaa että otti jäätelöpuikon.
Kello käy.
Pihalla nousen autosta, vedän syvään henkeä ja kuulen vain linnunlaulua ja tuulenhuminaa isossa vaahterassa.
Lopulta ulos kaupasta. Puolituttu täti tulee vastaa ja haluaa jutella. Jäätelö on kuitenkin hyvää ja valuu vain vähän tädin jutellessa.
Naapuri tulee, haluaa myös jutella ja kello käy.
Lopultakin istun autossa ja nuolen jäätelönjämiä sormista. Ajan kuin mieletön, ehdin lauttarantaan, joka on tyhjä. Tarkistan aikataulun, kaikki täsmää, kello kymmenen.
Mutta puhelimen kello on yhdeksän.
Voi olla todella ihanaa istua meren rannalla ja katsella lokkeja…Lautta saapuu, ajan kannelle ja huokaisen helpotuksesta.
Edestä lauttaa nostetaan vähän ylöspäin jotta rampista voi ajaa.
Auto rullaa taaksepäin, kansimies ryntää paikalle ja kysyy onko ongelmia. Vastaan vain hymyllä ja päättäväisillä päänravistuksilla, laitan vaihteen päälle, päästän kytkimen ylös ja takana oleva auto tuuttaa.
Nyt juoksee hiki.
Ymmärrän että jos aikoo ajaa eteenpäin ei kannata vaihtaa peruutusvaihteelle.
Kun sitten pääsen kuivalle maalle kaasutan tieheni punaisena häpeästä.
Joku tuuttaa, onko jokin hälytys?
Ei vaan se on se takana ollut auto. Parasta pysähtyä, sillä vaikuttaa olevan jokin hätä.
Ukko tulee autosta vihaisen näköisenä ja väittää että peruutin hänen autonsa päälle. Takana oleva jono pitenee ukon tarkistaessa hienoa autoaan.
Mietin kiukkuisena miksi tuollaisella vanhalla ukonkäppänällä pitää olla niin hieno auto, mutta en sano mitään vaan pyydän kovasti anteeksi, vaikka ukon autoon ei tullut pienintäkään naarmua. Olen melkein surun murtama ja kiukkuinen ja kun olen lopulta omassa pienessä autossani päästelen V-alkuisia sanoja.
Pihalla nousen autosta, hengitän syvään ja kuulen vain linnunlaulua ja tuulenhuminaa isosta vaahterassa.
Istun vaahteran alle ja annan tavaroiden purkamisen odottaa.
Yhtäkkiä kuulen käen. Lännessä.
Elämä, elämä.
Skini Lindgård
suomennos Leena Lehtonen
