Veroäyri ja muuta ajankohtaista

ÅU-lehteä lukiessani huomasin mielenkiintoisen artikkelin, nimittäin naapurikunta Kemiönsaari oli tehnyt päätöksen tulevan vuoden veroäyristä, joka pysyy ennallaan eli 19,75. Toki tulevalle vuodelle ei investointeja ollut kovinkaan paljon (2,1 milj), eikä ilmeisesti ole kaupungin talous ollut kulujen vuoksi kuralla montaa vuotta ja ostopalvelut ovat olleet järkevällä tasolla. Toki kuntakin on pienempi kuin Parainen, mikä ei kuitenkaan selitä läheskään kaikkea talouden ongelmista.

Nuorten tila Gluggen Korppoossa ollaan siirtämässä pois nykyiseltä paikaltaan keskustasta puolen kilometrin päähän koulukeskukseen. Minkähän tähden tämäkin on pakko tehdä, kun näkemissäni kuvissa ei mielestäni ole mitään syytä siihen? Jos nyt halutaan hakea syytä muuttoon, niin ehkä sisäänkäynti saattaa olla syy siirtoon. Ainut outo juttu on se, ettei nuorilta ole kysytty heidän mielipidettään lainkaan, eikä tietenkään vaihtoehdoista ole ollut minkäänlaisia puheita eli voidaan kai sanoa, ettei nuorten mielipide kiinnosta kaupungin johtoa.

Miten muuten on, eikös tämä muuttokin maksa euroja näinä ankeina aikoja ja jos vanha paikka on hyvä, niin miksi tämä muutos? Lieneekö kyseessä vuokra vai kenties home, joka haittaa toimintaa?

Musiikkiopisto Arkipelagin kunnan avustuksen poisto ihmetyttää myös, kun kunnan avustus poistetaan kokonaan, varsinkin, kun sen sijaan muiden yhteistyökuntien vastaavissa oppilaitoksissa korotettiin summaa oppilasta kohden 70 eurolla, joten Paraisilla summa olisi ollut 8 600 euroa. Asia vaikuttanee opiston toimintaan, kun kunnan avustus poistetaan kokonaan. Sanoisin tätä hieman lyhytnäköiseksi toiminnaksi.

Tapio Karikko

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*