Wolves valmiina isompiin ympyröihin

Krister Mähönen (vas.) johtaa Wolvesin sisäistä pistepörssiä saldolla 9+5. Oikealla joukkueen kapteeni ja manageri Henri Filatoff. Kuva: Mikael Heinrichs
Lauantaina SC Wolves pelaa kauden toisen kotiturnauksensa salibandyn 3. divisioonassa. Vaakakupissa on neljä tärkeää sarjapistettä, joita sarjanousija Wolves tarvitsee kamppaillessaan mahdollisista nousukarsintapaikoista. Wolves on tällä hetkellä omassa lohkossaan kakkosena, vain kaksi pistettä Tre Ankkarea jäljessä.
Mielenkiintoista kyllä Wolves kohtaa täsmälleen samat joukkueet kun viimeksi lokakuussa PUNTissa, eli AFC Campus 2:n ja SB Someron.
– Kierron mukaan Tre Ankkare olisi pitänyt tulla vastaan Paraisilla tällä kertaa, mutta varsinkin Somero on meille iso vastustaja, ja onneksi se on se myöhäisempi, klo 16 alkava peli, joukkueen kapteeni ja manageri Henri Filatoff toteaa.
Sarjanousijan menestys ei välttämättä ole tullut täysin yllätyksenä, sillä joukkuetta on vahvistettu harkiten kauden alla. Iso kotikenttä tuo etua urheilulliselle porukalle.
– Koko kesä naarattiin uusia vahvistuksia siinä uskossa että kausi menisi hyvin, sanoo puolustaja Heikki Gustafsson.
– Saimme todella hyvin uusia äijiä mukaan ja rinki on laaja. Cupissa saavutettu menestys on osoittanut että pärjäämme sarjassakin, yksi pieni notkahdus tuli syksyllä kun hävisimme Tre Ankkare -ottelun ja pelasimme nihkeän ottelun sarjajumbo Isäntiä vastaan, Filatoff jatkaa.
Eräs menestyksen arkkitehdeista on joukkueen vahvuuteen tälle kaudelle liittynyt Krister Mähönen, jonka nimi on monelle urheilun ystävälle tutumpi jääkiekosta kun salibandystä.
– Aika helppoa tähän porukkaan on ollut tulla mukaan. Salibandyä olen pelannnut tosisani joskus pikkupoikana parin vuoden ajan, mutta muuten laji on tullut tutuksi kesätreenien myötä, Mähönen taustoittaa.
Omaan kauteensa hän on suhteellisen tyytyväinen, vaikka hänen mukaan tehopisteitä (9+5=14) voisi olla enemmänkin kasassa.
– Omat vahvuudet ovat pääasiassa hyökkäyspäässä jossa yritän hääriä ja juosta, Mähönen sanoo vaatimattomasti.
– Minun tehopisteistäni puolet koostuvat siitä, että syötän omalla kenttäpuoliskolla ”Mäihälle” joka menee tekemään maalin, puolustaja Gustafsson kehuu joukkuetoveriaan.
Omasta jatkostaan Mähönen on niin ikään suhteellisen niukkasanainen.
– En oikeastaan ole miettinyt asiaa sen tarkemmin, katsotaan ensin missä sarjassa pelataan ensi kaudella.
Paluuta jääkiekon pariin, jossa miehellä on tilillään 42 liigaottelua ja pelejä sekä Mestiksessä että viimeksi Kaarinan HC Indiansissa Suomi-sarjassa, hän ei kuitenkaan suunnittele.
Ovatko hokkarit nyt lopullisesti ripustettu naulaan?
– En mä edes tiedä missä ne on, en ole vähän aikaan laittamassa jalkaan ainakaan, Mähönen heittää.
Wolvesin loppukauden tavoitteina on jatkaa kehittymistää joukkueena – ja päästä pelaamaan nousukarsintoja.
– Olisihan se iso pettymys jos emme kahden parhaan joukossa ole ja pääse pelaamaan karsintoja, jotka sitten ovat pitkät ja monivaiheiset, Filatoff sanoo.
Somero-ottelu on siinä suhteessa todella ratkaiseva kakkospaikan varmistamisen osalta.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi