Lucian nimeen

Mikael Heinrichs.
Mikael Heinrichs.
Pakko myöntää, ehdin jo hieman pelästymään noin kuukausi sitten, kun sain kuulla että tänä vuonna tulee todennäköisesti olemaan todella haastavaa löytää luciaehdokkaita Paraisilla. Ajatukset palasivat heti vuoden takaisiin tapahtumiin Hangossa, jossa toimitin Hangon lehteä. Tapahtumaketju oli oudon tuttu.
Viime vuonna Hangossa ei tullut ainuttakaan luciaehdokasta. Järjestävä taho oli jo täysin valmis luopumaan koko hankkeesta, mutta lopulta joukko aikaisempien vuosien luciaehdokkaita ryhtyivät tuumasta toimeen. Yhteistyössä paikallislehden ja muutaman paikallisen tulisielun kanssa asiat saatiin lopulta järjestykseen. Lapset, ikäihmiset ja muut hankolaiset saivat lopulta nauttia lucian tuomasta valosta, kaikista vaikeuksista huolimatta. Luciajuhlaa vietettiin perinteisin menoin kaupungintalon juhlasalissa paikallisten ohjelmanumeroiden parissa. Kahvia, mehua ja pullaa nautittiin – ja saatinpa joulupukkikin vierailulle!
Voitte siis kuvitella että ehdin jo hieman hermoilla kun tilanne näytti täälläkin hieman heikolta. Tulisiko minusta eräänlainen luciaperinteen tuhoaja? Ajatella nyt, kahtena perättäisenä vuotena paikallislehden toimittajan ominaisuudessa joutuisin raportoimaan luciaperinteen kuolemasta kahdella eri paikkakunnalla?
Hangossa, jossa luciaperinteellä on pitkä historia mielenkiinto on vaihdellut runsaasti viitenä viime vuotena. Minun työskennellessäni siellä, ilmoittautuneita ehti olemaan aina kahdesta yhteentoista. Poislukien viime vuosi, siis.

Ehkä mekin PK:ssa pääsemme ensi vuonna tekemään niin, kunhan niitä ehdokkaita tulee riittävästi!

Jo viime vuonna ehdin miettimään miksi luciaperinne oli niin heikossa hapessa. Onko kiinnostus kokonaan kuihtumassa kasaan, vai onko tässä kaikesta huolimatta vain kyse tilapäisestä aallonpohjasta?
Turussa on jo usean vuoden ajan – myös tänä vuonna – jouduttu jatkamaan ilmoittautumisaikaa, jotta saataisiin riittävästi ehdokkaita kasaan. Onko kerta kaikkiaan niin, että luciaperinne ei ole riittävän ”trendikäs”, vai onko tässä todellakin kyse Paraistenkin folkhälsanin kolmikon epäilemästä tilapäisestä suhdannekuopasta?
Sukupuoli- ja tasa-arvokeskustelua on käyty näissä yhteyksissä jo jonkin aikaa. Saako poika olla lucia? Pitääkö lucian olla vaalea vai tumma, mieluiten pitkätukkainen? Valitaanko luciaksi aina hän, jolla on eniten kavereita ja suurin suku? Onko tässä kyse kauneuskilpailusta vai jostakin aivan muusta? Laulu- ja musikaalisuuskilpailusta? Kilpailu poliittisessa korrektiudessa?
Viime vuosina monet lehdet ovat luciaääänestyksen yhteydessä julkaisseet video- tai ääniklippejä, joissa ehdokkaat laulavat perinteisten kuvagallerioiden ohella. Hyvä niin. Ehkä mekin PK:ssa pääsemme ensi vuonna tekemään niin, kunhan niitä ehdokkaita tulee riittävästi!