Päivähoitopaikkojen suhteen painetta suomenkielisellä puolella

Peikkorinteen päiväkoti Kirjalassa. Kuva: Mikael Heinrichs.
Peikkorinteen päiväkoti Kirjalassa. Kuva: Mikael Heinrichs.
 
Kaikki saavat päivähoitopaikan, mutta aina ei voida mennä täysin vanhempien toivomusten mukaisesti.
Päivähoidon päällikkö Pia Hotanen on vällillä joutunut antamaan vanhemmille ei-toivottuja vastauksia päivähoitopaikkojen suhteen. Mutta kukaan ei ole Paraisilla jäänyt ilman päivähoitopaikkaa siitä huolimatta.
– On myönnettävä, että tiettyä painetta on olemassa etenkin Paraisten pohjoisella alueella, eli Kirjalan saarella, suomenkielisten päivähoitopaikkojen suhteen. Kysyntää sillä alueella on tarjontaa enemmän, hän toteaa.
Tällä hetkellä Hotanen tekee päivähoidon budjettivalmisteluja ensi vuodelle, mikä asettaa omia haasteitaan. Asioiden ennakointi ei aina ole kaikkein helpointa, mutta kaupunki yrittää tehdä parhaansa.
Osa ongelmasta piilee kaksikielisten perheiden päivähoitotoiveissa, sillä suunnitteluvaiheessa on mahdotonta ennakoida millaisiin päätöksiin kaksikielisissä perheissä päädytään – halutaanko lapset suomen- vai ruotsinkieliseen päivähoitoon?
Päivähoidon piiriin kuuluvien lasten kokonaislukumäärät eivät ole kovinkaan paljoa viime vuosina vaihdelleet.
– Kaikkiin ryhmiin on myös löydettävä lapsia, emme voi jättää ryhmiä tyhjiksikään, Hotanen painottaa.
Kaksikielisiä ratkaisuja pyritään myös tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan. Varsinaista kielikylpytoimintaa ei Paraisilla ole, mutta ns. kielikastetoimintaa on tarjolla. Se tarkoittaa sitä, että äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielisillä lapsilla on mahdollisuus tutustua toiseen kieleen päiväkodin arjessa.
– Tälle toiminnalle ei tällä hetkellä ole kokonaista ryhmää, mutta olemme harkinneet sitäkin vaihtoehtoa. Tilannetta pitäisi kartoittaa, Hotanen sanoo.
Toistaiseksi ei myöskään ole ollut kysyntää muun kieliselle päivähoidolle kuin suomen- tai ruotsinkieliselle.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@fabsy.fi