Paraisten asuntomarkkinat polkevat paikallaan

Kaupungin tontit yksityisille. Aktia lkv:n Petri Abrahamsson kannattaa kaupungin tonttimyynnin ulkoistamista yksityiselle välittäjälle, jotta tontit menisivät paremmin kaupaksi. Kuva: Mikael Heinrichs
Kaupungin tontit yksityisille. Aktia lkv:n Petri Abrahamsson kannattaa kaupungin tonttimyynnin ulkoistamista yksityiselle välittäjälle, jotta tontit menisivät paremmin kaupaksi. Kuva: Mikael Heinrichs
Eräät ovat arvioissaan positiivisempia kuin toiset, mutta kaikki toteavat myyntiaikojen pidentyneen. Se puolestaan johtuu siitä, että kohteita on myynnissä tavanomaista enemmän – mutta ”väärissä” segmenteissä. Uudistuotanto kasvattaisi kysyntää kokonaisvaltaisesti ja hyödyntäisi kaikkia tahoja. Vilkkaammat markkinat saavat aikaan imua myös muissa kohderyhmissä kuin uudistuotannossa.
– Kun tarkastelee tilastoja, Paraisilla on yleensä myynnissä 80–100 kohdetta, mutta tällä hetkellä tuo lukema on lähemmäs 130. Toteutuneiden kauppojen lukumäärä tämän vuoden puolella on kuitenkin pysynyt samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina, eli siinä 60:n paikkeilla, toteaa Aktia lkv:n aluepäällikkö Petri Abrahamsson.
Toteutuneiden kauppojen määrän pysyminen vakiona (lukuun ottamatta poikkeuksellisia vuosia 2013 ja 2014 jolloin Tennbyssä ja Söderbyssä myytiin kokonaisia kerrostaloja) rauhoittaa kuitenkin Abrahamssonia. Tilanne voisi olla huonompikin.
– Sen sijaan tarvitsisimme ostajia myös Paraisten ulkopuolelta. Nyt suurin osa kaupoista toteutuu paikallisten välillä, eikä Parainen ole ulkopuoliselle yhtä houkutteleva vaihtoehto kuin esimerkiksi Kaarina, Lieto tai Masku, jotka ovat panostaneet uudistuotantoon, hän toteaa.
Saaristovälittäjän henkilökuntaan kuuluvat Pertti Salonen, Annalotta Laaksonen, Virve Ronkanen, Barbro Sundell sekä oikealla Teija Laaksonen. Kuva: Yksityinen.
Saaristovälittäjän henkilökuntaan kuuluvat Pertti Salonen, Annalotta Laaksonen, Virve Ronkanen, Barbro Sundell sekä oikealla Teija Laaksonen. Kuva: Yksityinen.
– Jostain syystä Paraisten vetovoima lapsiperheiden parissa on heikentynyt vaikka kaupungin palvelutaso onkin kilpailukykyinen, Saaristovälittäjä Oy:n toimitusjohtaja Teija Laaksonen toteaa.
Paraisten kunta-alueen hintahaarukka on pääasiassa 60 000–200 000 euron välissä. Tämän vuoden puolella on toteutunut viisi yli 200 000 euron kauppaa ja pari-kolme yli 300 000 euron kauppaa.
– Monet iäkkäämmät paraislaiset haluaisivat muuttaa keskustaan, mutta täältä ei löydy heille sopivia vaihtoehtoja. Yhden kerroksen asuntoja kysytään paljon, eivätkä remonttikohteet tee kauppaansa, Abrahamsson toteaa.
Saaristovälittäjillä ollaan samoilla linjoilla, tosin he ovat todenneet kiinnostuksen hiipuneen myös tällä saralla. Vanhojen omakotitalojen hinnat ovat laskussa, keskusta-asuntojen puolestaan nousussa.
Useat meklarit joiden kanssa PK on ollut yhteydessä, toteavat myyntiaikojen nousevan tietyissä kohteissa jopa 6–12 kuukauteen. Näin myös sellaisissa kohteissa jotka ennen vietiin melkeinpä käsistä.
– Näkisin mielelläni kaupungin antavan tonttien myynnin yksityiselle taholle jotta myyntiin saataisiin vauhtia, Abrahamsson sanoo.
– Paraisilla uudistuotanto on lähes nollassa, ja ero on suuri verrattuna vaikkapa Kaarinaan jossa todella vastataan kysyntään, Laaksonen toteaa. Hän näkisi mielellään kaupungin subventoivan tonttien hintoja vauhdittaakseen rakentamista.
Rabbe Holmberg. Kuva: Mikael Heinrichs
Rabbe Holmberg. Kuva: Mikael Heinrichs
Hän on myös yllättynyt toispaikkakuntalaisten meklarien suuresta roolista Paraisten markkinoilla. Saman on huomannut myös Turunmaan kiinteistöjen toimitusjohtaja Rabbe Holmberg. Pidentyneet myyntiajat ovat myös hänelle arkea.
– Jossain kohtaa herää tietenkin kysymys siitä, onko hintataso oikea? Osittain se voi johtua siitäkin, että kymmenen vuotta sitten asunnon ostanut henkilö ei saakaan toivomaansa hintaa. Kaupunkimeklari ei taas välttämättä tunne kaikkia muuttujia, jotka paikallisella tasolla vaikuttavat hintaan. Tai sitten myyjä vain uskottelee ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella, Holmberg puntaroi.
Samaan aikaan hän toteaa hintatason laskeneen ylipäätään – sekä myyjän että ostajan kannalta.
Turunmaan kiinteistöt kuuluu harvoihin, joilla tosiaan on myös uuudistuotantoa myynnissä tällä hetkellä. He markkinoivat Bläsnäsissä uudistuotantoa, jonka on määrä valmistua ensi vuoden maaliskuussa. Neljästä asunnosta puolet on jo varattu.
Viime aikoina myynnissä on ollut myös kaksi todella poikkeuksellista kiinteistöä, eli Villa Furuvik ja Villa Rainer. Molemmat ovat tosin nyt poissa meklarien listoilta. Furuvikin myyntihinta oli alunperin 6,8 miljoonaa euroa Geratonin myydessä sitä, mutta konkurssipesän tultua kuvioihin hintapyyntö laski 2,7 miljoonaan. Kirjalansaarella sijaitsevan Villa Rainerin hintapyyntö oli ennen kohteen poistumista listoilta noin 1,4 miljoonaa euroa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi