Peruskorjatusta Dalaskogista on moneksi

Tyyllipuhdas. Peruskorjauksen myötä talo sai uuden julkisivun, uuudet portaat ja terassin. Lisäksi talon yläpuolelle tuli tie ja pihapiiriä on siistitty melkoisesti. Kuva: Mikael Heinrichs.
Tyyllipuhdas. Peruskorjauksen myötä talo sai uuden julkisivun, uuudet portaat ja terassin. Lisäksi talon yläpuolelle tuli tie ja pihapiiriä on siistitty melkoisesti. Kuva: Mikael Heinrichs.
Paraisten seurojentalot, osa 1: Dalaskog

Kolmen vuoden kuluttua on vuorossa Dalaskogin 80-vuotisjuhlavuosi. Kyseessä on De Ungas Vänner på Ålön -yhdistyksen talo, joka on vastikään peruskorjattu Leader-tuen, talkootyön sekä lahjoitusten avulla.
Korjaustyöt alkoivat jo reilut neljä ja puoli vuotta sitten, kun yhdistys hankki uudet pöydät ja tuolit taloon sekä laittoi pääsisäänkäynnin portaat uuteen uskoon. Samassa tehtiin myös lattiaremontti sisätiloissa.
Tämän jälkeen yhdistys on rakentanut varaston pöydille ja tuoleille, korjannut katon ja uudistanut keittiön sisustuksen sekä korjannut julkisivut. Kellaritilaan on rakennettu pienempi kokoushuone sekä saunatilat ja pihapiiri on saanut täysin uuden ilmeen.
DUV på Ålön sai alkunsa alkuperäisen DUV-yhdistyksen muodossa, joka perustettiin vuonna 1896. Nykyisen nimensä yhdistys sai tammikuussa 1934. Viitisen vuotta myöhemmin Dalaskog vihittiin käyttöönsä juhlavissa merkeissä joulukuussa 1938. Talo täyttää edelleen tänä päivänä samaa tehtävää kuin silloin, eli toimii paikallisten kokoontumispaikkana sekä juhla- ja kokoustilana jota vuokrataan myös ulkopuolisille.
– Tänä päivänä pyrimme aktivoimaan kaikkia ikäryhmiä. Panostamme tietenkin melkoisesti lasten ja nuorten toimintaan, mutta järjestämme myös bingoa, tansseja, konsertteja, yhteislaulua sekä erilaista urheilutoimintaa. Oma teatteri- ja kuorotoiminta on jäänyt pois ohjelmistosta, mutta tilalle ovat tulleet illanistujaiset ja tanssikurssit, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Jeanette Laaksonen.

Puheenjohtaja. Jeanette Laaksonen toimii yhdistyksen puheenjohtajana, ja on 34:s tehtävässä toimiva henkilö. Hän otti vastaan tehtävän vuonna 2010. Kuva: Mikael Heinrichs.
Puheenjohtaja. Jeanette Laaksonen toimii yhdistyksen puheenjohtajana, ja on 34:s tehtävässä toimiva henkilö. Hän otti vastaan tehtävän vuonna 2010. Kuva: Mikael Heinrichs.
Tänä päivänä yhdistyksellä on reilut 400 jäsentä, mutta kaikki eivät luonnollisesti ole aktiivijäseniä. Toki tapahtumiin osallistuu myös ulkopuolisia, mikä onkin erittäin tervetullutta. Seuraava suurempi yleisötapahtuma onkin 7. marraskuuta järjestettävä konsertti (päivällä) ja tanssit (illalla), jossa esiintyjänä on San Marino & Linda -yhtye. Tavoitteena on järjestää pari isompaa yleisötapahtumaa vuodessa Dalaskogin tiloissa.
Paikallinen Sunnanbergin koti- ja kouluyhdistys järjestää myös erilaisia koululaisille suunnattuja tapahtumia Dalaskogissa. Näihin kuuluvat esimerkiksi halloween- ja joulujuhlat.
– Lapsille suunnatut tapahtumat jotka järjestetään yhteistyössä kyläkoulun kanssa houkuttelevat aina mukavasti väkeä paikalle. Markkinoimme toimintaamme aktiivisesti yhdistyksen Facebooksivun sekä omien nettisivujen kautta ja PK:n yhdistyspalstalla. Jäsenkirje postitetaan kaksi kertaa vuodessa, Laaksonen kertoo.
Perhekahvila on osoittautunut suosituksi toimintamuodoksi. Silloin suureen saliin levitetään patjat ja lelut lattialle ja lapset pääsevät leikkimäään vanhempien keskustellessa kahvikupposen ääressä. Välipalahetki kruunaa kokonaisuuden. Kyläkoulu käyttää myös Dalaskogia liikuntasalina muutaman kuukauden ajan talvella.
Dalaskogin peruskorjaus alkoi vuonna 2010 ja se valmistui joulukuussa 2014. Hanketta varten myönnettiin yhteensä 208 000 euroa Leader-rahoitusta, omarahoitusosuus oli 30 prosenttia.
– Omarahoitusosa katettiin osittain talkootyöllä, osittain lahjoituksilla ja muilla tuilla, muun muassa Svenska kulturfondenilta. Lisäksi yhdistys otti pankkilainan, jonka takaisinmaksun kanssa olemme nyt lähes loppusuoralla. Tässä on ollut kyse suuresta panostuksesta ja yhdistyksen näkökulmasta raskaasta taakasta, Laaksonen myöntää.
Peruskorjaus on ollut raskas hanke, vaikka osaamista löytyy usealta saralta yhdistyksen jäsenistöstä. Monet ovat kantaneet oman kortensa kekoon, isoilla ja pienillä teoilla. Kaikkien panos on kuitenkin ollut yhtä arvokas.
– Katto- ja ikkunatyöt teetimme ulkopuolisilla, mutta suurimmaksi osaksi onnistuimme viemään hankkeen läpi omin voimin. Edellisen kerran taloa peruskorjattiin 80- ja 90-lukujen taitteessa, Laaksonen kertoo.

Mitä enemmän aikaa täällä viettää, sitä tärkeämmäksi talo tulee. Se ikään kuin tulee osaksi sinua.

Perinteinen seurojentalo, kuten Dalaskog, muodostuu luonnollisesti eräänlaiseksi kylän keskipisteeksi. Taloa käyttäville ja siellä paljon aikaa viettäville muodostuu ajan mittaan tietynlainen side taloon.
– Pitää paikkansa. Mitä enemmän aikaa täällä viettää, sitä tärkeämmäksi talo tulee. Se ikään kuin tulee osaksi sinua, Laaksonen myöntää.
Kesällä kun yhdistyksen varsinainen toiminta on tauolla, vuok-raustoiminta on luonnollisestä pääosassa. Tällä hetkellä varaillaan jo ensi kesän hää- ja syntymäpäiväjuhlia. Yhdistyksen hallitus pitää vuokraustoiminnan ohjaksia käsissään ja vastaa vuokrauksesta viikkokohtaisen päivystyskalenterin mukaisesti, kaikkine siihen kuuluvine tehtävineen.
Kuluneena kesänä yhdistyksellä oli jopa mahdollisuus ulkopuolisen tuen avulla tarjota kahdelle nuorelle kesätöitä kiinteistönhoidon parissa.
Tilaa on kaikenlaiselle toiminnalle. Sen todistaa myös lentopalloverkko, joka roikkuu salissa PK:n toimittajan vieraillessa paikan päällä.
– Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia ja ideoita toiminnan suhteen. Lasten tanssikurssi on tällä hetkellä tauolla vetäjän puuttumisen johdosta, mutta jos kiinnostuneita vetäjiä löytyy kannattaa ilman muuta ottaa yhteyttä, Laaksonen sanoo.
Mikael Heinrichs
050 304 2006/mikael.heinrichs@aumedia.fi


 

De Ungas Vänner på Ålön r.f.

  • Perustettu: 1896, sai nykyisen nimensä 1934
  • Talo: Dalaskog, rakennettu 1938
  • Puheenjohtaja: Jeanette Laaksonen
  • Jäsenmäärä: Yli 400
  • Toiminta: perhekahvila, bingo, tanssi, lentopallo, diskot ja illanistujaiset, tiivistä yhteistyötä Sunnanbergin kyläkoulun suuntaan
  • Netissä: dalaskog.auf.webbhuset.fi