Paraisilla valmistetaan teräsosia maailman suurimpaan risteilyalukseen

Två män vid stålkonstruktioner.
Konsta Tuominen (vas.) ja Tuomas Kankare kertovat, että teräskaaret maalataan ja sen jälkeen ne asennetaan Icon of the Seas -aluksen leikkikentälle.

Maailmalla roimasti huomiota saaneisiin Icon-luokan risteilyaluksiin tarvitaan valtavasti erilaisia teräsosia – ja niistä osa valmistetaan Paraisilla Paraisten telakalla. PK:n toimittaja pääsi tutustumaan telakka-alueeseen projektipäällikköjen Konsta Tuomisen sekä Kankareen omistajaperheeseen kuuluvan Tuomas Kankareen opastamana. Mustfinnissä sijaitsevalla telakka-alueella on perjantaiaamuna hiljaista, mutta Kankare vakuuttaa, että työt pääsevät kohta vauhtiin. Parhaimmillaan telakalla on töissä kahdeksan henkilöä.

– Paikalle saapuu millä hetkellä tahansa kuorma-autolla uima-altaan reunakaaria, jotka maalataan ja niihin asennetaan verkko. Viikon päästä ne lähtevät Icon of the Seas -alukseen asennusta varten, Kankare sanoo.

– On se aika hurja alus. Minäkin olen siellä eksynyt, ja se laivan korkeus, kun katsoo sieltä yläkannelta, on melkoinen.

Urheilukentän katsomo ja leikkipuisto

Hallin edessä pihalla on suuria teräskaaria, jotka odottavat maalausta. Ne ovat Icon of the Seas aluksen leikkikentän keinutelineen rakenteita. 1980-luvulla rakennetussa jättimäisestä hallista löytyy lisää esivalmisteita Icon-luokan aluksiin. Isot teräsportaat odottavat kuljetusta sarjan kakkosalukseen, jonka rakennustyöt Meyerin telakalla Turussa käynnistyivät alkuvuonna.

– Portaat kuuluvat niin kutsuttuun Sports Courtiin, eli urheiluareenaan, Tuominen sanoo.

Lastbil med stålkonstruktioner utanför hall.
Uima-altaan kaaret maalataan ja niihin asennetaan verkko, jonka jälkeen ne kuljetetaan alukseen. Kuorma-auton kuljettaja Juuso Ojala kuljetti kuorman paikalle. Kuva: Tuomas Kankare.

Paraisten telakka kuuluu Riverco Group -konserniin, jonka pääkonttori sijaitsee Turussa Puutarhakadulla. Yhtiö perustettiin 1965 ja Paraisten telakka, jossa on yhtiön suurimmat tuotantotilat, rakennettiin 1973. Riverco Group on perheyhtiö, jota johtaa Tuomaksen isä Kari-Matti Kankare sekä Tuomaksen setä Mikko Kankare, molemmat laivanrakennusinsinöörejä. Yhtiö tekee pääasiassa laivakonversioita ja muutostöitä laivan kaikissa tiloissa, avaimet käteen -periaatteella.

– Suunnittelua ja projektijohtoa, sisustusmuutoksia, sähkötöitä, putkitöitä ja niin edelleen, Kankare luettelee.

Tuomas Kankare kertoo, että asiakkaat ovat laivanvarustamoja ja telakoita ympäri maailmaa, muun muassa Amerikassa, Kaukoidässä ja tietenkin Euroopassa, kuten Meyer Turussa.

– Esimerkiksi keväällä Espanjan Cádizissa rakennettiin Carnival Pride-aluksen teatterialueesta säännösten mukainen esteetön tila ja portaita ja hissejä asennettiin. Tammikuussa Singaporessa vanha risteilylaiva muutettiin kirjastolaivaksi saksalaiselle Gute Bücher für Alle -hyväntekeväisyysorganisaatiolle.

ståltrappor i stor hall.
Suuret teräsportaat ovat menossa Icon-sarjan kakkosalukseen.

Yhtiössä on 30 vakituista työntekijää ja urakoitsijoita suurella työnmaalla voi olla jopa useita satoja. Kankare kertoo, että osa pienemmistä töistä suoritetaan, kun laiva on liikenteessä.

– Viimeisimpänä osa Royal Caribbean Oasis-luokan alusten infrapunasaunoista uusitaan silloin kun laiva ajaa ja matkustajat ovat laivassa. Työ tehdään silloin yöllä, Kankare kertoo.

Mukavinta työssä on Kankareen ja Tuomisen mukaan nimenomaan työn kansainvälisyys, työmaat sijaitsevat ympäri maailmaa ja tehtävät ovat erittäin vaihtelevia.

Investoidaan yli miljoona euroa

Paraisten telakalla tehdään muutakin kuin hitsataan teräsrakenteita. Nimensä mukaisesti alueella telakoidaan, jopa 80 metrisiä ja jopa 500 tonnin aluksia, muun muassa yhteysaluksia, puolustusvoimien pienempiä veneitä ja proomuja. Telakalla suoritetaan laivojen runkojen hiekkapuhalluksia ja maalauksia, asennetaan potkureita, uusitaan vetolaitteita ja akseleita ja paljon muuta. Muutama alus on telakalla myös rakennettu, kuten esimerkiksi Jenny, joka toimii ravintolalaivana Aurajoessa. Tällä hetkellä jättimäinen telakointikelkka on kuitenkin tyhjä.

– Telakointiradan vetovaijeria ollaan parhaillaan uusimassa, Kankare kertoo.

Två män sitter på slipkälke.
Telakointiradan vetovaijeria ollaan parhaillaan uusimassa. Kankare kertoo, että Paraisten telakkaan investoidaan paljon rahaa lähivuosina.

Kankareen mukaan Paraisten telakan alueeseen investoidaan lähivuosina yli miljoona euroa. Suunnitelmissa on uusi maalaushalli ja telakan ranta-aluetta uusitaan sekä telakointilaitteistoa parannetaan, jotta vielä suurempia laivoja voidaan telakoida.

– Jopa kuivatelakkaa on mietitty. Lähimmät pienemmät telakat löytyvät Uudestakaupungista ja Teijosta, eli niitä ei ole liikaa. Kysyntää telakkapalveluille on, ja tuossa vieressä kulkee seitsemän metrin väylä. Paraisten telakassa on suurta kehittämispotentiaalia, Kankare toteaa.

Tuuli Meriläinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*