Parainen

Uusi PIF-Pre Academy alkaa syksyllä

1.6.23 0

Ville Ranta-aho on PIF-Pre Academyn takana, ja ajatuksena on, että saisi nuoret liikkumaan ja että jo nuoressa iässä ennaltaehkäistä urheiluvammoja. On myös erityisen tärkeää, että heille, joilla ei vielä ole harrastusta löytyy sellainen, ja sen

Tre personer framför Sunttis scen

Monipuolista live-musiikkia ja kesäisiä iltoja ravintola Suntissa

Parainen
25.5.23 0
Viime viikon lauantaina oli ensimmäinen ilta live-musiikilla ravintola Suntissa, jolloin Suomalainen reggaemuusikko Jukkapoika esiintyi. Ravintola ja viereinen katu oli ollut täynnä katsojia lämpimänä iltana. Jokaisena viikonloppuna elokuun loppuun asti ravintola Suntissa, joka sijaistee Paraisten keskustassa
  •   Magnus Karlsson Ikä: 18 vuotta Asuu: Asunnossa Österbyssä Paraisilla Opiskelee: talonrakentajaksi Axxellissa Kiinnostukset: Bike Trial. Rankattu kolmanneksi parhaaksi Suomessa. Treenaa kolme kertaa viikossa Hoggaisten Trialparkissa, ja talvisin sisätiloissa Manegenissa Paraisilla. Alex Penttinen Ikä: 17
  • Kevään kylmä sää ja matalat lämpötilat on saanut vuoden perunasadon myöhästymään, mutta muutaman viikon kuluttua Roger Lindroos Nultossa pystyy toivottavasti keräämään ensimmäiset uudet perunat. – Tähtäämme siihen, että olisi uutta perunaa myydä parin viikon päästä,

Täältä löydät Paraisten kevään ylioppilaat!

Parainen
16.5.23 0
Paraisten Kuulutukset onnittelee kevään paikallisia ylioppilaita! Nimensä julkaisemiseen suostumuksen antaneet ylioppilaat löydät tästä listauksesta. Paraisten lukio Clayhills Albin Eriksson Janet Kerokoski Elias Kiuru Tomas Paulasto Ella Rautelainen Olli Riihelä Olle Sandberg Christoffer Sillanpää Verneri  

VIIKON LEHTI

PK:s e-tidning

Suljetut ovet

Tämä kolumni ei ole kritiikkiä. Tämä kolumni kertoo liottelusta mutta todetusta faktasta. Taide ei ole ollenkaan siitä kiinni, jos on lahjakas tai osaa maalata kauniita maalauksia. Taide on siitä kiinni, jos sattuu olemaan oikeassa paikassa...

Seuraa meitä

Viimeisimmät kommentit

Aluksia vesillämme

Paraisten Kuulutukset