33. kausi kentän laidalla

Tuttu näky. ”Sjaddella” (oik.) ei ole jäänyt montaa ottelua väliin viimeisten 26 kauden aikana – mutta ainakin Kajaaninmatka kaudella 1994 taisi jäädä tekemättä. Kuva: Mikael Heinrichs.
Tuttu näky. ”Sjaddella” (oik.) ei ole jäänyt montaa ottelua väliin viimeisten 26 kauden aikana – mutta ainakin Kajaaninmatka kaudella 1994 taisi jäädä tekemättä. Kuva: Mikael Heinrichs.
Stig-Olof ”Sjadde” Carlberg, 65, on ollut olennainen osa Paraisten jalkapalloa käytännössä vuodesta 1972 lähtien. Rooleja on ollut monta: viimeiset vuoden hän on toiminut joukkueenjohtajana mutta sitä ennen hän on ehtinyt toimimaan sekä hallituksen jäsenenä, valmentajana, managerina mutta ennen kaikkea huoltajana.
– Kun laskeskelin miten monta pelaajaa minulla on ollut viimeisten kuudentoista vuoden aikana sain määräksi 255, toteaa nyt 26. perättäisen kautensa Piffenin penkillä tai sen välittömässä läheisyydessä aloittava Carlberg.
Västanfjärdistä kotoisin oleva Carlberg tuli alun perin 15-vuotiaana Paraisille opiskelemaan ammattikouluun.
– Armeijassa tutustuin Jan-Egon Aaltoseen joka houkutteli minut mukaan huoltajaksi. Olin todella kiinnostunut ja huomasin heti sen olevan minun juttuni.
1980-luvulla muut kiireet veivät miehen mennessään, mutta hän toimi linjatuomarina aina leikkaushoitoa vaatineeseen polvivammaan saakka.
Paluu tapahtui 1991 osana kolmemiehistä huoltotiimiä johon kuuluivat myös Börje Högberg ja Timo Oksanen.
Kaudella 1975 hän toimi samaan aikaan valmentajana, joukkueenjohtajana sekä huoltajana.
Stig-Olof "Sjadde" Carlberg. Kuva: Mikael Heinrichs.
Stig-Olof “Sjadde” Carlberg. Kuva: Mikael Heinrichs.
– Tänä päivänä se ei olisi mahdollista, mutta 1970-luvun Nelosessa tempo oli hieman toista kun nykyään…
Piffenin 100-vuotisjuhlien yhteydessä Carlberg sai seuran standaarin lisäksi Suomen Palloliiton kultaisen kunniamerkin – ja kortin jolla pääsee katsomaan kaikkia jalkapallo-otteluita Suomessa. Sille on ollut käyttöä.
Kaudesta 2007 lähtien Piffen on ollut Kolmosessa. Alkanut kausi on jo kymmenes peräkkäin tällä tasolla.
– Tällä kaudella meillä on ehkä hieman kapea rinki, mutta muutamat kokeneet vahvistukset ovat tulleet loppusuoralla ja syksyksi saamme todennäköisesti ulkomailta palaavat Matias Tullan ja Jami Virtasen mukaan.
Kauden alkuun Carlberg on enemmän kuin tyytyväinen, viisi pistettä kolmesta vieraspelistä on hyvä saldo. Perjantaina on vihdoinkin vuorossa kotiavaus, Wilpasta vastaan kello 18.30.
– Wilpas on myös aloittanut hyvin. Viime kaudella LTU:ssa pelannut Bruno on vaarallinen pelaaja. Hän on vahva kaveri joka tekee paljon maaleja, Carlberg ennakoi tulevaa koitosta.
Tarinoita on paljon mutta kaikki eivät tietenkään kestä päivänvaloa.
– Divarikaudella pelasimme Oulussa ja olimme vuokranneet linja-auton. Se kuitenkin sammui – onneksi – stadionin pihalla ja jouduimme sunnuntaina selvittelemään miten saisimme sen korjattua. Lopulta Jari Paavola sai paikalle kolme parrakasta miestä jotka saivat jollain ilveellä auton käyntiin ja pääsimme kotiin – tosin vasta maanantai-aamuna.
Tarinoita tulee todennäköisesti lisää, sillä aivan vielä Carlberg ei ole lopettelemassa.
– Tämä on hauskaa niin pitkään kun saa olla terveena ja jaksaa painaa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi