Finbyssä kävi lähes 5 000 hiihtäjää joulukuussa

Hiihtokeskuksessa on ollut paljon väkeä sen jälkeen kun säästetty lumi ajettiin Finbyn latupohjille viime vuoden marraskuussa. Kuvassa Fredrik Lehtonen ja tytär Josefine Roschier. Kuva: Malin Johansson.

Paraisten vapaa-aikasihteeri Mikael Enberg tarkastaa kävijämäärän viime vuoden joulukuun osalta, ja mittari näyttää, että Finbyn hiihtostadionilla ja sen vieressä sijaitsevalla golfkentällä on käyty yhteensä 4 936 kertaa. Paraisten kaupungilla on laitteet, joilla hiihtoladut saadaan pidettyä hyvässä kunnossa, ja Pargas IF:n hiihto-osasto huoltaa latuja talkootyöllä.

– On tärkeää korostaa, kuinka monta kävijää meillä Paraisten hiihtokeskuksessa todella on, Enberg sanoo, ja kertoo, että mittari oli aikaisemmin Finby DiscGolfissa.

Mittari rekisteröi liikkeitä vain yhteen suuntaan

Viime vuoden joulukuun alusta lähtien mittari on ollut hiihtostadionilla, ja kaupunki on investoinut myös toiseen mittariin, joka sijaitsee Archipelagia Golf Clubin parkkipaikalla, jossa golfkenttä alkaa. Mittari rekisteröi liikkeitä vain yhteen suuntaan, joten ohittavia ei lasketa kahdesti. Joulukuun kolmen ensimmäisen viikon aikana hiihtostadionilla vieraili keskimäärin 100–150 hiihtäjää päivässä, kun taas jouluviikolla oli hieman hiljaisempaa. Joulun jälkeen paikalla oli jälleen yli 150 hiihtäjää päivässä. Itsenäisyyspäivänä paikalla oli reilut 230 hiihtäjää, vaikka tarjolla oli vain kilometrin mittainen hiihtolatu.

Koska golfradan latu ajetaan ainoastaan luonnonlumelle, rata ei ole ollut käytettävissä koko joulukuun ajan. Vilkkaimmalla viikolla golfradalla vieraili yli 600 hiihtäjää, jotka lähtivät liikkeelle golfkerhon parkkipaikalta.

Hiihtolatuja hoidetaan erittäin hyvin

Fredrik Lehtonen ja 6-vuotias tytär Josefine Roschier nousevat ja laskevat hiihtomaan mäkeä, kun PK:n toimittaja vierailee hiihtostadionilla Finbyssä. He asuvat aivan hiihtostadionin vieressä ja Lehtonen kertoo, että tämä on toinen kerta tällä hiihtokaudella, kun he ovat vierailleet Finbyn hiihtostadionilla.

– Tänään täällä on melko märkää ja ladut eivät ole kovin hyvät, mutta kaiken kaikkiaan hiihtolatuja hoidetaan täällä erittäin hyvin, Lehtonen toteaa.
Lunta sataa reilusti, ja lumisateen vuoksi latuja ei ole vielä ajettu tänään.

Lehtosen mielestä on myös hyvä, että voi hiihtää hiihtostadionin vieressä olevilla rankemmilla laduilla tai golfkentällä kevyemmässä maastossa, jos luonnonlunta on riittävästi.

Malin Johansson
Käännös: Tuuli Meriläinen

1 Kommentti

  1. Hieno asia että käviöiöitä riittää. Hieno osa kaupungin liikuntatarjontaa. Itse stadionin lähellä asuvana toivon myös että hiihto ja golfaluueele menijät ajaisivat Finbyntietä rajoitusten mukaisesti

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*