Innoittaja ja inspiroija palkittiin

Innostaja. Maria Leivo on iloinen ja yllättynyt saamastaan tunnustuksesta. Tässä hän esittelee Nilsbyn koulun telluuriota. Kuva: Mikael Heinrichs.
Innostaja. Maria Leivo on iloinen ja yllättynyt saamastaan tunnustuksesta. Tässä hän esittelee Nilsbyn koulun telluuriota. Kuva: Mikael Heinrichs.
Turun ammattikorkeakoulun lehtori Maria Leivo palkittiin maaliskuussa valtakunnallisen luonnontieteiden ja matematiikan esi- ja perusopetuksen kehittämisohjelman puitteissa yhtenä kymmenestä toimijasta jotka ovat toimineet ansiokkaasti näiden oppiaineiden opetuksen edistämisessä tai kehittämisessä.
Leivo on muun muassa käynnistänyt Pikkuinsinöörit-nimisen hankkeen joka sai alkunsa Nilsbyn koululla. Tämän hankkeen lisäksi hän on perustanut Lasten tiedekoulun, joka tällä hetkellä toimii usealla paikkakunnalla ja laajenee koko ajan.
– Täältä Nilsbyn koululta kaikki oikeastaan alkoi, kun aloin pitämään tiedekerhoa tunnin verran viikossa. Tunteja tuli lisää, Pikkuinsinöörit tuli mukaan kuvaan ja tiedekoulu alkoi, Leivo kertoo.
Pikkuinsinöörit-hanke oli alunperin kaksivuotinen (2013–2015), mutta on jatkunut myös kuluvan kevään aikana. Siinä pyritään tuomaan tiedettä ja teknologiaa näkyväksi perusopetuksessa ja osaksi koulujen arkea. Mahdollisuuksien mukaan pyritään tekemään tiedettä luonnosta löytyvän materiaalin avulla, ilman kalliita laitehankintoja.
– Kasvilabyrintti mielestäni kuvasti sitä lähestymistapaa kaikista parhaiten, taimi istutetaan laatikkoon jossa on sokkelo. Toiseen päähän tehdään reikä ja kasvi alkaa etsimään tietä ulos, Nilsbyn koulun rehtori Sammy Järnström kuvailee.
– Lapset rakensivat useita laatikoita ja ne sijoitettiin eri paikkoihin koulussa: luokkahuoneisiin, opettajainhuoneeseen ja pimeään pommisuojaan.
Oletus oli tietenkin se, että valoisimmassa ja lämpimimmässä paikassa oleva taimi kasvaa nopeiten – mutta lopputulos oli kuitenkin se, että se joka oli pommisuojassa kasvoi nopeiten. Siellä ei ollut lainkaan valoa, joten se joutui venyttämään itseään eniten, Leivo kertoo.
Muita konkreettisia esimerkkejä pikkuinsinöörien tuotoksista ovat Nilsbyn koulun oppilaiden valmistama majakkapeli, joka selviytyi viime vuonna valtakunnallisen Tämä toimii -teknologiakilpailun loppuhuipentumaan Tampereella. Teknisen työn luokasta löytyy myös telluurio.
Mistä ajatus tiedekerhojen järjestämiseen lähti?
– Alun perin se lähti omista lapsista ja heidän mielenkiinnostaan. Oli olemassa ajatus siitä, että lapsi voi nähdä asiat hieman eri tavalla kunhan toteutustapa on sopiva. Osaltaan taustalla on myös ollut teknologia, sillä tulen itse insinöörikoulutuksesta ja ideana on ollut antaa lapsille ymmärrys siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Tarkoituksena ei ole saada heitä istumaan tuntikausia koneiden äärellä, vaan antaa perusymmärrystä teknologisten laitteiden kohdalla, Leivo sanoo.
Tiedekerhoja on tarkoitus jatkaa myös syskyllä Nilsbyn koulussa.
– Jatkumon löytäminen tällaisiin projekteihin on aina hieman haastavaa, mutta uskoisin että opettajat ovat jo omaksuneet tiettyjä asioita ja kevään aikana on tarkoitus rakentaa luokkiin LuMa-laatikot, joihin tulee sen luokan opetussuunnitelmaan kuuluvat jutut jotka ovat helposti havainnollistettavissa. Sieltä ne löytyvät helposti ja nopeasti, Leivo summaa.
Lapset ovat olleet todella innostuneita ja ennen kaikkea heille on ollut tärkeää huomata, että
on olemassa myös muita jotka ovat todella kiinnostuneita jostakin tietystä asiasta. Urheilu kun ei välttämättä ole kaikille se omin juttu.
– Toiveena olisikin että tällä saralla voitaisiin tehdä yhteistyötä laajemminkin Paraisilla ettei toiminta rajoittuisi vain Nilsbyn kouluun, Leivo toteaa.
Lasten tiedekoulun osalta Leivo laittoi ilmoituksen lehteen, jossa haki kiinnostuneita. Toiminta alkoi parilla ryhmällä yhtenä iltana viikossa, tällä hetkellä toiminnassa on mukana yli 300 lasta. Tiedekoulu järjestää myös leirejä esimerkiksi hiihto- ja kesälomilla sellaisille lapsille jotka eivät välttämättä pääse osallistumaan viikkoryhmiin.
Syksyllä alkaa uusi yhteistyö-muoto, kun tiedekoulut alkavat kymmenen Pilke-päiväkodin tiloissa.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi