”Joukkueen onnistumiseen tarvitaan hyvää johtoa”

mathias lindström webben
Kun Mathias Lindström puhuu joukkueen muodostamisesta, siinä on paljon rinnastuksia työelämään ja järjestöihin.
Voittoisa tiimi rakentuu hyvästä johtajuudesta, pyrkimyksestä yhteiseen maaliin, yksilöistä jotka ymmärtävät, että tärkeintä on joukkue, että kaikki ovat motivoituneita – myös ne jotka saavat viettää paljon aikaa vaihtopenkillä.
Muun muassa näin pohtii jalkapalloammattilainen Mathias Lindström.
Hän on äskettäin lopettanut 14 vuotta kestäneen ammattilaisuransa ja voi nyt kutsua itseään ekonomiksi, viittä vaille valmiiksi toimittajaksi, kolmen lapsen isäksi, paraislaiseksi ja Piffenin pelaajaksi.
Kun hän puhui otsikolla ”Miten rakennetaan voittoisa joukkue”, koostui yleisö pääasiassa urheilu- ja ennen kaikkea jalkapalloväestä.
Mathias Lindströmin tarkoituksena on laajentaa otsikkoa ja se toimii hyvin.
Ne rinnastukset, joista hän puhuu, löytyvät ympäriltämme eri puolilla yhteiskuntaa – ehkä yhdistyksen hallituksessa jossa olemme aktiivisia, työpaikalla tai edustamassamme järjestössä.
– Jalkapallojoukkue on yhtä kuin 15-20 henkeä, jotka tekevät yhdessä huippusuorituksen. Heidän on pyrittävä samaan maaliin ja siksi heidän pitää tietää, mitkä maalit ovat.
– Joukkue on monella tapaa kuin pienoiskokoinen yritys. Se toimii niin myös hierarkisesti. On ammattijohtajia, mutta voi olla myös johtajia, joilla ei ole muodollisesti vahvaa asemaa mutta joilla on käytännössä suuri vaikutus toisiin.
Lindström korostaa sitä, että joukkueen valmentajalla tai työpaikan johtajalla tulee olle silmää ja tunnetta sille, miten ihmiset voivat ja mitkä ovat ryhmän tunnelmat.
– Myönteisen hengen leviäminen kestää paljon kauemmin kuin kielteisen. Siksi nähdään helposti, miten joukkue voi, kun nähdään miten vaihtopenkillä voidaan. Nousevatko kaikki ylös ja häipyvät loppuvihellyksen jälkeen vai jäävätkö he juhlimaan voittoa.
Yksilötasolla Lindström puhuu yksilön itsekurista ja toiveiden ja unelmien eroista.
– Juniorina olin itse unelmoinut ja toivonut itselleni ammattilaisuraa jalkapalloilijana, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, että ei ole mitään taikalamppua, joka täyttää toiveeni.
– Unelmat ovat yksi askel ja työn tekeminen niiden eteen seuraava. Silloin unelmista voi tulla jotain.
Se taso, jolla hän on pelannut, on useimmille jalkapalloilijoille tavoittamaton unelma. Koska ei ole ketään toista yksittäistä jalkapalloilijaa, jolla on niin monta SM-kultaa kuin hänellä, on menestyssatu tietysti monen tämän päivän juniorin unelma.
Nappulaikäisenä hän näki edes-sään kansainvälisen uran. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Mutta olihan se aivan loistavaa ja kun hän puhuu paraislaiselle kuulijakunnalle, ei se voisi parempaa kuullakaan:
– Hienointa oli, että sain asua kotona Paraisilla. Kun pelasin vielä 15-vuotiaana Piffenissä ja harjoittelin Interin kanssa, ruvettiin sanomaan että minun pitäisi saada pelata korkeammalla tasolla. Kaikki oli mahdollista ja siitä huolimatta saatoin asua täällä.
Kuulijoiden mieleen jäi varmasti myös seitsenkertaisen SM-kultamitalistin puheet joukkueenrakentamista ja mitaleista, jotka alkoivat sillä että kolme arvokkainta kultaa kotona ovat nimeltään Amanda, Viktor ja Molly. Perheen kap-teenin nimi on Michaela.