Keskiviikkona vietettiin Job Shadow -päivää

– Tämä on ollut oikein hauska päivä. Olen aikaisemmin kolannut lunta, haravoinut, harjannut portaita ja hakettanut risuja sun muuta, totesi Kristian Selin hautausmaalla. Kuva: Mikael Heinrichs
Neljä työntekijää sai mahdollisuuden tutustua työelämään ja erilaisiin työtehtäviin yhteiseurooppalaisen Job Shadow Dayn merkeissä Kårkullan palveluyksikkö Moccan kautta.
Paraisilla Job Shadow Day -teemapäivään (katso faktaruutu) osallistui yhteensä neljä eri työnantajaa.

Job Shadow Day

  • Yhteiseurooppalainen teemapäivä joka tänä vuonna järjestettiin 5. huhtikuuta.
  • Tarkoitettu henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä.
  • Työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työn seuraamiseen yhden päivän ajan.
  • Perustuu vapaaehtoiseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on tuoda esille erityistarpeita omaavien henkilöiden osaaminen ja motivaatio työntekoon.
  • Kampanjan suojelijana Suomessa toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Kårkullan palveuyksikkö Moccassa tuetun työn sijaisena työskentelevä Aya Lundsten on kuitenkin tyytyväinen työnantajien halukkuuteen osallistua teemapäivään.
Paraisten kaupunginkirjastossa oli tutustumassa 31-vuotias Daniel Holmström, jonka työtehtäviin eilen kuului muun muassa kierrosta poistettujen kirjojen leimaaminen, kirjojen ja lehtien lajitteluasekä palautettujen kirjojen laittaminen omille, oikeille paikoilleen kirjaston hyllyille.
– Olin jo pitkään odottanut tätä päivää innolla. Kuka tietää jos tästä vaikka tulisi minun työpaikkani joku päivä, Holmström kertoo hymyssä suin.
Hän kertoo käyvänsä muutenkin kirjastossa suhteellisen usein myös vapaa-ajallaan. Silloin hän käy yleensä tutkimassa tai lainaamassa veneilyyn ja moottoreihin liityvää kirjallisuutta.
– Tykkään muutenkin veneilystä ja merellä olemisesta kun käymme kesäisin mökillä, hän kertoo.
Hän ei ole itse aikaisemmin osallistunut Job Shadow Day -päiviin, mutta oli mukana ”Mitt drömjobb” (Unelmatyöni) -valokuvahankkeessa. Sillä kertaa Holmström oli valinnut itselleen rakennusalan työn.
– Täällä kirjastossa on ollut kaikista hauskinta leimata vanhoja kirjoja, sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut mies kertoo toimittajalle.
Onko ollut vaikeaa löytää kiinnostuneita ja halukkaita työnantajia tälle päivälle?
– Tavallaan kyllä, ja se johtuu osittain ainakin siitä, että teemapäivä toteutetaan samana päivänä ympäri Eurooppaa. Näin ollen meillä ei ole mahdollisuutta siirtää ajankohtaa työnantajan aikataulujen mukaisesti, sillä meillä on mittava ryhmävakuutus kaikille työseuraajille yhteisesti, ja se on voimassa vain ja ainoastaan tänä tiettynä ajankohtana, Aya Lundsten toteaa.
Samalla koko Job Shadow Dayn ajatus onkin se, että juuri tänä yhtenä päivänä työelämässä näkyisi mahdollisimman monta, myös erilaista, työntekijää.
– Toinen haaste on tietenkin nykypäivän työilmapiiri, joka on entistä kiireisempi. Niin sanottuja ”helppoja” töitä ei enää ole oikeastaan olemassa, sillä lähes jokaisella alalla edellytetään moniosaamista ja -tekemistä, mikä ei välttämättä ainakaan meidän asiakkaille ole se kaikkein sopivin tapa työskennellä. Monelle työelämään tutustuminen tällä tavalla on todella iso askel, vaikkakin vain päiväksi, ja on ollut todella upeaa huomata miten hyvin ja positiivisesti heidät on otettu vastaan, Lundsten sanoo.
Kirkon luona tapaamme 19-vuotiaan Kristian Selinin, joka itse asiassa on opiskellut talonmiehen apulaiseksi erityiskoulussa.
Hän työskenteli keskiviikkona hautausmaalla erilaisissa siistimistöissä.
– Olen kerännyt oksia ja kerännyt niitä kasaan tuolla kirkon takana. Tämä on ollut oikein hauska päivä. Olen aikaisemmin kolannut lunta, haravoinut, harjannut portaita ja hakettanut risuja sun muuta, kertoo kesällä 20 vuotta täyttävä nuori mies.
Hän kertoo saaneensa hyviä ohjeita aamulla tullessaan uudelle työpaikalle.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi