“Koulun alkaminen jännittää”

Alva Forsman. Kuva: Tuuli Meriläinen

Tulevana maanantaina reilut 140 oppilasta aloittaa ensimmäisellä luokalla Paraisilla. Yksi heistä on 6-vuotias Alva Forsman.

Nyt on enää kolme päivää aikaa koulun alkuun 14. elokuuta, mutta Valoniemessä asuva Alva Forsman on jo valmistautunut tulevaan.

– Minulla on sateenkaarikoululaukku, sateenkaarimekko ja sateenkaarikengät – aion olla kokonaan sateenkaari, iloinen Alva sanoo ja esittelee hienoa reppua, johon hän on jo pakannut sisäkengät.

Mukaan kouluun hän ottaa myös sinisen koirakynän, jonka hän osti kesälomamatkalla Tukholmaan.
Maanantaina hän kulkee koulutaksilla Malmin kouluun ja 1 c-luokkaan, ja hänen ryhmässä on myös muutama hänen ystävä Knattebon esikoulusta. Alva osaa jo lukea, ja esikoulussa hän piti myös matematiikan tehtävistä, joten lähtökohdat kouluun ovat hyvät, vaikka hän kuuluu luokan nuorimpiin.

Koulupäivien jälkeen Alva kulkee taksilla ”Piftikseen” eli PIF-centerin iltapäiväkerhoon, jossa hän voi liikkua kavereidensa kanssa. Sieltä kotiin on vain kilometri. Alva pitää voimistelusta ja hän odottaa innolla, että saa oppia uimaan. Kun PK kysyy, mitä hän haluaa tehdä isona, vastaus tulee nopeasti.

– Kun kasvan isoksi, haluaisin pyörittää Bellen (isosisko Isabel) kanssa kahvilaa, kertoo Alva, joka Paraisilla pitää erityisesti Jazz Café Axosta ja Café Nathalista.

– En kuitenkaan vielä tiedä, mikä kahvilan nimi tulee olemaan.

Tänä kesänä perhe on kerännyt voimia tulevaa syksyä varten muun muassa Tukholman matkalla, jossa osallistuttiin Allsång på Skansen:iin ja laulettiin Oscar Zian ja Cornelia Jakobsin kanssa.

– Ja halasin Ville Vikingiä laivalla! sanoo Alva.

Alvalla on hiukan perhosia vatsassa, kun taas isä John Forsman ja äiti Caroline Forsman ottavat koulun alun rennosti.

– Alva on vielä melko pieni, hän täyttää 7 vuotta vasta marraskuussa, kertoo äiti Caroline, joka kuitenkin luottaa siihen, että Malmin koulu hoitaa homman sujuvasti.

Alva Forsman
Ikä: 6 vuotta
Perhe: Äiti Caroline, isä John och sisarukset Isabel, 11 v., ja Felicia, 13 v.
Ajankohtaista: aloittaa Malmin koulun 1 c-luokassa maanantaina.
Vapaa-aika: tanssi ja voimistelu

Tuuli Meriläinen

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Kaikkien, jotka kommentoivat PK:n nettijuttuja, odotetaan tekevän sen asiallisesti ja omalla nimellään. Kommentin allekirjoitus sekä omalla etu- että sukunimellä, kiitos.


*