Eräänlaisena huipentumana hankkeelle on nyt pystytetty näyttely. Toisen kerroksen käytävän päädyssä on tällä hetkellä esillä 2 C -luokan 17 oppilaan valitsemat kuvat jotka on otettu tämän vuoden helmikuun ja toukokuun välillä.
– Kuvia oli alkuun yli sata, mutta niistä on sitten jokainen saanut valita muutaman mieleisensä tähän näyttelyyn. Lapsilta tuli sitten vielä sellainen toive, että kuville tehdään myös kehykset, Kristiina Välimäki kertoo.
Viime vuonna tehtiin vastaavanlainen näyttely eräänlaisena pilottihankkeena, tänä vuonna Välimäki on syventänyt menetelmää hieman.
Mikä ihmeen yhteistoiminnallinen valokuvaus?
- Nimitys on Välimäen oma ja se tarkoittaa, että valokuvia otetaan ja katsellaan yhdessä lasten kanssa.
- Niiden kautta nousee esille, mitkä asiat lapsille ovat koulun arjessa tärkeitä.
- Kuvia on myös lähetetty säännöllisesti kotiin katsottavaksi.
– Oli tosi kivaa kun Kristiina oli meidän kanssa luokassa. Tuossa on minun kuvani, tokaluokkalainen Mai Holmberg kertoo ja osoittaa omia kuviaan seinällä.
Perjantaisen Wilma-viestin lisäksi kotiin on samalla lähetetty myös Välimäen kuvaviesti, joka on ollut erittäin suosittu.
– Olemme aina innostuneena odottaneet viikon kuvasatoa. Kun ei itse vanhempana pääse seuraamaan sillä tavalla mitä koulussa tapahtuu päivittäin, on ollut todella mukavaa nähdä näitä kuvia, Main äiti Marjo Holmberg toteaa.
Hän huomasi Main olleen ensin eniten kiinnostunut kuvista, joissa hän itse näkyi mutta esimerkiksi hänen oltua sairaana poissa koulusta viikon ajan kiinnostus siihen, mitä koulussa oli tapahtunut hänen ollessaan poissa oli herännyt aivan toisella tavalla.
– Oleellisinta tässä on se, että minä olen ollut mukana luokassa sellaisena aikuisena joka ei opeta. Se antaa mahdollisuudet nähdä sellaisia asioita joita kasvatusvastuussa olevat koulun aikuiset eivät pysty tai ehdi näkemään, Välimäki uskoo.
Kuvia lähetettiin kotiin yhteensä kuuden viikon ajalta.
– Kuvaviesti huomioi lapsen, kun Wilma-viesti lähetetään usein aikuiselta aikuiselle. Kuvaviestin tieto on väljempää ja se saa usein lapset kertomaan enemmän.
Melko monessa kuvassa ja lasten kirjoittamissa kuvateksteissä nousee esiin joku ystävä ja muita asioita jotka lapset pitävät tärkeinä.
– Olen paljon pohdiskellut miten koulun ja kodin välistä viestintää voisi kehittää esimerkiksi kuvien avulla. Kun lapset katsovat kuvia, he usein muistavat asioita joista eivät ehkä muuten olisi muistaneet kertoa kotona, Välimäki sanoo.
Useassa kuvassa on mukana erilaisia esineitä. On pikkupossua, pahvirullaa, sormuksia ja hiekkalinnaa. Jotkut kuvastavat koulun
arjen tyypillisiä tilanteita, toisissa on vauhtia ja jotkut ovat perinteisempiä poseerauskuvia.
– Kun lapset ovat koulussa, he elävät myös materian keskellä mikä näkyy myös kuvissa. Aika monessa kuvassa on myös mukana erilaista materiaa. Tässä on esimerkiksi yksi kuva jossa kaksi poikaa on rakentanut lumesta rakennelman, joka kuuleman mukaan hajoitettiin lähes joka välitunti. Sen takia he pyysivät minua kuvaamaan juuri tätä rakennelmaa, Välimäki kertoo.
Oliko vaikeaa valita mitkä kuvat sinä halusit mukaan tähän näyttelyyn?
– No oli se aika vaikeaa. Ensin valittiin viisi kuvaa joista sitten valittiin lopulliset kolme kuvaa tähän näyttelyyn, Mai kertoo.
Väitöskirjaa varten Välimäki on kuvien lisäksi pitänyt tutkimuspäiväkirjaa ja tehnyt haastatteluita lasten, aikuisten ja luokan opettajan kanssa. Tutkimustyössä otetaan huomioon kaikki osat: lapset, koti ja koulu. Välimäki on myös kertonut lapsille tekevänsä hankkeesta kirjaa.
– Lapset ovat olleet hyvinkin motivoituneita. Ajattelin alkuun että kun olen täällä jo toista vuotta niin lapset kyllästyvät tähän, mutta he ovat olleet todella innoissaan aivan loppuun saakka. Naapuriluokistakin ollaan tultu kyselemään miksi heistä ei oteta kuvia, Välimäki kertoo.
– Sekin on varmasti edesauttanut lasten kiinnostuksen säilymistä että Kristiina on ollut tyyppinä helposti lähestyttävä. Hänestä on tullut luonnollinen osa lasten kouluarkea, Marjo Holmberg sanoo.
Tämän tyyppinen hanke sopii uuteen opetussuunnitelmaan todella hyvin, sillä siinä haetaan yhtenä osana kodin ja koulun välisiä kontakteja.
– Myönteisyyden kautta tässä on edetty, eli tarkoituksena on juurikin ollut tarttua hyviin hetkiin, Välimäki kertoo.
Hän uskoo että tämän tyyppistä toimintaa voi aivan hyvin soveltaa myös muihin ympäristöihin ja erilaisiin luokkiin.
Tuleeko ikävä kun ensi lukuvuonna ei enää oteta kuvia samalla tavalla?
– Kyllä vähän, Mai sanoo.
Tykkäätkö itse valokuvaamisesta, otatko paljon kuvia itse?
– Joo, mutta otan ehkä enemmän videoita.
Mikael Heinrichs
050 306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
