Lucia ja joulupukki toivat joulutunnelmaa

Seniorituvan joulu. Kuva: Leena Lehtonen
Seniorituvalla Elmgreninkadun ja Parsbyntien kulmassa vietettiin tiistaina perinteistä joulujuhlaa. Jo hyvissä ajoissa ennen juhlan alkua paikalle oli saapunut tuvantäysi väkeä. Luvassa oli parituntinen mukavaa yhdessäoloa, ohjelmaa ja jouluista tarjoilua.
Joulupuuro oli toisille joulun alusajan ensimmäinen, joku toinen taas kertoi keittävänsä riisipuuroa muulloinkin kun jouluna. Mutta nyt siinä oli mukana myös manteli.
Kuva: Leena Lehtonen
Kun puurolautaset oli saatu korjattua pöydistä, näkyi ikkunasta tutunoloinen, punanuttuinen hahmo: itse joulupukki saapui paikalle. Pukki jutteli mukavia, kyseli kuulumisia ja kertoi että ei ole tottunut tekemään matkaa kumisaappaat jalassa. Matkalla Paraisille kävi vielä niin hassusti että pukin kaulaliina hävisi. Ei hätää, hän kävi linja-autoasema Bustiksella ja osti sieltä Piffenin kaulaliinan.
– Jos teillä on vielä lahjoja hankkimatta, niin tällainen kaulaliina olisi hyvä lahja, vihjaisi joulupukki.
Hänellä oli kaikille joulujuhlaan osallistuneille paketti ja koska paketteja oli niin paljon, avusti pukkia hauskaan tonttulakkiin sonnustautunut Seniorituvan Susanne Forsell.
Kun lahjat oli jaettu pukki toivotteli hyvää joulua ja jatkoi matkaansa edelleen Kemiöön.
Perinteisiä koristeita. Seniorituvan kaunis kuusi herätti paljon ihastusta. Kuva: Leena Lehtonen
Juhla jatkui kahvin ja joulutortun merkeissä. Sitä ennen laulettiin kuitenkin yhdessä tuttuja joululauluja niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Ennen kuin oli aika lähteä kotiin, tuli paikalle toinen odotettu vieras: Paraisten lucia Malin Wahtera mukanaan neidot Carla Björkqvist, Emelia Karlsson, Annika Lindroos ja Malin Lundqvist. Lucialaulua säesti kitaralla Max Mäki.
Seniorituvan avoin olohuone on ennen joulutaukoa avoinna vielä tänään perjantaina kello 15 asti.
Leena Lehtonen
040 563 8717/leena.lehtonen@aumedia.fi